Ilmastopolitiikka, kaivoslain uudistaminen ja metsien hakkuut hiertävät edelleen hallituspuolue keskustan ja vihreiden välejä. Sanailu kiihtyi viime viikolla, kun ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen arvosteli Ylellä vihreitä liiasta suojeluinnosta kaivoslain uudistamisessa. Hoskonen myös arvosteli hallituskumppaneiden ilmastotavoitteita "ilmastovouhotukseksi". Jo alkukesästä puolueet ottivat yhteen muun muassa metsien hakkuista.
Ulkoministeri, vihreiden entinen puheenjohtaja Pekka Haavisto pitää keskustan ja vihreiden jatkuvaa sanailua ilmastotavoitteista yllättävänä, koska hallitusohjelman tavoitteista on juuri sovittu. Haavisto muistutti Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että tavoitteet syntyivät hyvässä hengessä.
– Juuri on päästy Säätytalolta, jossa yhdessä tehtiin pitkä hallitusohjelma. Siihen nähden tämä kesän keskustelu tuntuu vähän yllättävältä.
"Tärkeintä on että puheenjohtajien yhteistyö toimii"
Haavisto pitää keskustan ja vihreiden välistä nokittelua "kesän kuplintana". Taustalla on yksittäisten kansanedustajien tarve nostaa näkyvyyttään sekä osittain keskustan puheenjohtajavaali. Siinä linjataan myös puolueen ilmastopolitiikkaa, arvioi Haavisto.
Haaviston mukaan tärkeintä on, että hallituspuolueiden puheenjohtajien välillä yhteistyö toimii nokittelusta huolimatta.
– Kyllähän tätä "twiittitaistelua" ollut ilmassa koko kesän, mutta en usko, että hallitus tässä vielä rakoilee.
Keskustaa hallitusneuvotteluissa johtanut Juha Sipilä sitoutui vahvasti ympäristö- ja ilmastolinjauksiin, muistuttaa Haavisto. Uuden puheenjohtajan valintaa seurataankin nyt mielenkiinnolla, sanoo Haavisto.
Lue lisää:
Kiivas keskustelu kaivoslaista hallituspuolueiden välillä: "Jos ollaan lakkauttamassa kaivoksia, meillä on puoli miljoonaa työtöntä lisää"
Pääministeri Rinne uskoo, että keskustan ja vihreiden välinen nokittelu vähenee, kun hallitus pääsee eteenpäin