Yhdysvaltain kongressissa keskustellaan aseiden oston rajoittamisesta. Useat senaattorit ovat ilmaisseet halua tiukentaa aselakia siten, että tarkkailulistalla tai matkustuskiellossa olevat henkilöt eivät saisi ostaa aseita.
Orlandon sunnuntainen joukkoturma on saanut aikaan kiivaan keskustelun aseiden ostosta Yhdysvalloissa.
Republikaanipuolue on perinteisesti puoltanut amerikkalaisten oikeutta omistaa ase. Yhdysvaltain senaatissa, eli kongressin toisessa osassa, keskustellaan nyt siitä, jos aseiden osto voitaisiin kieltää ihmisiltä, jotka ovat terrorilistalla. Yhdysvaltain terrorikytkösten tarkkailulistalla on satoja tuhansia ihmisiä.
Sunnuntain iskun jälkeen useat republikaanisenaattorit ovat ilmaisseet halua muuttaa Yhdysvaltain aselakeja.
Jarrutuspuhe käynnissä
Demokraattien senaattori Chris Murphy ryhtyi keskiviikko-iltana niin sanottuun filibusteriin, eli pitkään jarrutuspuheeseen, saadakseen aikaan äänestyksen aseiden oston rajoittamisesta. Murphy sanoi aikovansa jatkaa puhettaan senaatissa, kunnes hän saa "jonkinlaisen merkin siitä, että voimme saavuttaa sovinnon".
Murphy aloitti puheensa kello 11:20 aamupäivällä Yhdysvaltain aikaan, ja hän puhuu vielä 12 tuntia myöhemmin. Senaatin sääntöjen mukaan hänen on seistävä istuntosalissa koko puheensa aikana.
Trump valmis keskustelemaan
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi olevansa valmis keskustelemaan Yhdysvaltain vaikutusvaltaisen kiväärijärjestön NRA:n kanssa asekiellosta ihmisille, jotka ovat tarkkailulistalla tai matkustuskiellossa.
Trump sai aiemmin NRA:n tukemaan hänen presidenttiehdokkuttaan. Kun Trump toukokuussa esiintyi kiväärijärjestön kokouksessa, hän puolusti kansalaisten oikeutta kantaa asetta missä tahansa ja vaati, että tietyille alueille säädetyt "asevapaat vyöhykkeet" poistetaan.
Orlandon joukkoampuja Omar Mateen oli hallituksen terrorismiepäilyihin liitettyjen tarkkailulistalla vuonna 2013. FBI kuulusteli Mateenia, kun hän oli esittänyt työtovereilleen äärijärjestöjä tukevia kommentteja, mutta kuulustelut eivät johtaneet jatkotoimiin ja Mateen poistettiin listalta.
Kivääriyhdistys tukee republikaaniehdotusta
NRA on ilmoittanut, että se keskustelee Trumpin kanssa mielellään. NRA kertoo tiedotteessa tukevansa republikaanien lakialoitetta, jonka mukaan hallitus voisi viivyttää aseiden myyntiä terrorismista epäillyille jopa 72 tunnin ajan.
Demokraattien mielestä aloite ei estäisi aseiden myymistä väärille henkilöille. 72 tuntia ei heidän mukaan olisi tarpeeksi pitkä aika tehdä taustatarkistusta aseiden ostajille.
NRA kommentoi aikaisemmin, että aseiden myynnin rajoittaminen tarkkailulistoilla oleville on "tehotonta ja perustuslain vastaista". Tiedotteessaan järjestö kuitenkin ilmoitti, että FBI:n tulisi tutkia henkilöitä, jotka ovat listalla ja yrittävät ostaa aseen, ja että myyntiä viivytettäisiin tutkinnan ajaksi.