Demokraattien Hillary Clintonin kilpakumppani Bernie Sanders on luvannut torstaina auttavansa Clintonia voittamaan republikaanien Donald Trumpin marraskuun presidentinvaaleissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Hän ei kuitenkaan edelleenkään vetäydy omasta kampanjoinnistaan.

Vermontin osavaltion senaattori Sanders aikoo edelleen jatkaa omaa kampanjaansa. Sandersin tavoitteena on vähentää tuloeroja, poistaa suuret rahat politiikasta ja hillitä Wall Streetin toimintaa.

Sandersin toiminnan voi nähdä kritiikkinä erityisesti Trumpia, mutta osin myös oman puolueen tulevaa presidenttiehdokasta Clintonia vastaan.

– Suurin poliittinen tehtäväni on seuraavan viiden kuukauden aikana varmistaa, että Donald Trump voitetaan. Henkilökohtaisesti aion toimia niin, että prosessi hoituu hyvin lyhyessä ajassa, Sanders sanoi puhuessaan kotikaupungissaan Burlingtonissa, Vermontissa.

Sanders sanoi odottavansa työskentelyä yhdessä Clintonin kanssa, mutta haluaa demokraattien huomioivan myös työväestön ja nuorien toiveita, ei vain varakkaiden kannattajien näkemyksiä. Sanders on kuitenkin lomauttanut osan henkilökunnastaan.

Yhdysvaltalaiset äänestävät presidentti Barack Obaman seuraajasta 8. marraskuuta.