Juttu tiivistettynä
Konservatiivinen kommentaattori.
Näin kuvailevat muun muassa Sky News, CNN, BBC ja monet muut mediatalot Katie Zachariaa, Valkoisen talon uutta lehdistösihteeriä.
42-vuotias Zacharia onkin esiintynyt usein konservatiivisilla Newsmax- ja Fox News -kanavilla.
Hän on ollut mukana republikaanien politiikassa suurimman osan aikuisikäänsä. Lisäksi hän on ollut harjoittelijana republikaanipuolueen valtakunnallisessa komiteassa sekä Valkoisen talon poliittisten asioiden toimistossa George W. Bushin hallinnon aikana vuonna 2006.
Presidentti Donald Trump julkisti Zacharian valinnan lehdistösihteeriksi perjantaina. Heidän yhteistyönsä juontaa kuitenkin pidemmälle. Zacharia on toiminut kesäkuusta lähtien viestinnän vanhempana neuvonantajana Trumpin mediayhtiössä ja sen Truth social -alustalla. Aiemmin tänä vuonna hän työskenteli myös lyhyen aikaa tiedottajana Trumpin hallinnossa, Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriössä.
Trump kertoi perjantaina toimittajille, että Zacharia on ollut mukana hänen aiemmissa kampanjoissaan, ja kehui Zachariaa tuessaan horjumattomaksi, uskolliseksi ja loistavaksi kannustajaksi.
– Lisäksi hän on Maga-liikkeen omistautunut kannattaja ja jäsen, Trump sanoi muun muassa Fox Newsin toimittajalle.
Zacharian edeltäjä Karoline Leavitt jätti tehtävänsä elokuun lopussa. Hän liittyi tv-kanava Foxin palvelukseen.
Mistä Zacharian nimitys kertoo?
Valkoisen talon lehdistösihteerin työ on vaativaa, ja ulottuu usein tiedotustilaisuuksien puhujakoroketta laajemmalle. Siihen kuuluu ajoittain kireiden lehdistösuhteiden hoitamista, yhteistyön koordinointia Valkoisen talon muiden osastojen kanssa sekä presidentin neuvomista mediasuhteissa.
Ohiossa sijaitsevan Case Western Reserve -yliopiston valtio-opin professori Justin Buchler sanoo BBC:lle, että Trumpin toisen presidenttikauden nimitykset ovat perustuneet henkilökohtaisiin suhteisiin ja uskollisuuteen.
Michiganin yliopiston politiikan tutkimuksen sekä viestinnän ja median professori Yanna Krupnikov arvioi BBC:lle Zacharian valinnan kertovan siitä, että erilaisten mediamuotojen väliset rajat hämärtyvät.
Krupnikovin mukaan poliitikkojen on viestittävä paitsi tiedotusvälineille, myös tavallisille ihmisille sosiaalisessa mediassa.
Lyhytviestipalvelu X:ssä Katie Zacharia kirjoittaa pitävänsä työnsä keskiössä Trumpin hallinnon onnistumisten kertomisesta tavallisille amerikkalaisille.