Juttu tiivistettynä

MOSKOVA Yhdysvaltain presidenttiä on helppo lukea. Kun Donald Trump muutama viikko sitten vaati Ukrainaa lopettamaan iskut Venäjän diesel-jalostamoihin, saattoi diiliä dieselistä Venäjän kanssa alkaa odottaa.

Perjantai-iltana Trump sitten kajautti sen maailmalle.

Venäjä toimittaa Yhdysvaltoihin ja maailmanmarkkinoille ensi alkuun 300 000 tonnia dieselpolttoainetta, sen jälkeen marraskuussa 500 000 tonnia ja myöhemmin kolme miljoonaa tonnia, mikäli maan jalostamot kykenevät sellaiseen tuotantoon.

Yhdysvaltojen dieselin ja kevyen polttoöljyn kulutus on noin 500 000 tonnia päivässä.

Trump purki hallintonsa Venäjän-vastaisia, polttoaineita koskevia pakotteita ensi alkuun puoleksi vuodeksi.

Trumpin puolue republikaanit pelkää rökäletappiota marraskuun vaaleissa. Dieselin hinta on ollut Yhdysvalloissa niin korkealla, että siitä on tullut vaaliteema. Trump toivoo venäläisen dieselin helpottavan tilannetta.

Venäjällä sopimus ei vielä nosta maan hiipuvaa taloutta kasvu-uralle, mutta sen symbolinen merkitys venäläisille on erittäin suuri.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi katkeraan sävyyn, että sopimus mahdollistaa Venäjän hyökkäyssodan jatkumisen ties kuinka pitkäksi aikaa.

Zelenskyi kommentoi asiaa lauantaina sen jälkeen, kun Venäjän viimeisimmässä iskussa Zaporižžjaan oli kuollut 12 ihmistä, joista kolme oli lapsia.

Poliittisesti sopimus tarkoittaa sitä, että Yhdysvaltain välit sen eurooppalaisten liittolaisten kanssa heikkenevät entisestään.

Saksan hallitus kertoi lauantaina, että se puskee Trumpista välittämättä EU:ssa uusia, entistä kovempia pakotteita Venäjää vastaan.

Kremliä saksalaisten uhkaukset eivät nyt hetkauta.

Venäjän johdon strategia on perustunut kaiken aikaa siihen olettamukseen, että Trump on enemmän Venäjän kuin Ukrainan puolella. Että hän ei ole neutraali.

Tämä on presidentti Vladimir Putinin ja hänen pääneuvottelijansa Kirill Dmitrievin kanta, joka käy ilmi heidän tavassaan toimia.

Putin vaihtoi Dmitrievin Ukraina-neuvottelijaksi reilu vuosi sitten, koska hän on investointipankkiiri. Putin arvioi hänen osaavan vetää oikeista naruista Valkoisen talon suuntaan.

Venäjä onkin tarjonnut Dmitrievin johdolla isoja bisnesdiilejä Trumpin hallinnolle. Tarjottu on öljyn, dieselin ja maakaasun lisäksi muun muassa Siperian mineraalikenttiä.

Tomtorissa Pohjois-Siperiassa on maailman suurin tiedossa oleva harvinaisten maametallien esiintymä. Trumpin hallinto suorastaan himoitsee harvinaisia maametalleja, koska Yhdysvalloilla ei ole niitä riittävästi omassa maaperässään. Tämä selittää Yhdysvaltain viimeaikaisia mineraalisopimuksia Ukrainassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa.

Harvinaisia maametalleja tarvitaan nykyaikaisessa teknologiassa älypuhelimista F-35 -hävittäjiin.

On epäselvää, miten radioaktiivisia metalleja saataisiin Tomtorin ikiroudasta kaivettua ja vielä jalostettua, mutta jo syöttinä ne kiinnostavat Trumpia ja tämän vävypoikaa Jared Kushneria, jonka kanssa Dmitriev keskustelee.

Siperiassa on myös korkkaamattomia kaasukenttiä, joille Dmitriev kutsuu amerikkalaisia.

Kreml tuntuu uskovan tosissaan, että Putinilla on Valkoisessa talossa ystävä, jonka kanssa hän voi tehdä kauppaa ja samalla päättää Ukrainan kohtalosta.