Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
YK:n lastenjärjestö Unicefin elokuussa julkaiseman raportin mukaan Gazassa on kuollut tai loukkaantunut lokakuun 2023 jälkeen yli 64 000 lasta. Saman lähteen mukaan Ukrainan sodan lapsiuhrien määrä on Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen yli 3 900.
Sodissa on eroja: Lähi-idän konflikti on jatkunut vuosikymmeniä. Israelin ja palestiinalaisten kiista koskee Israelin ja Palestiinan valtioiden olemassaoloa. Venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan alkoivat Krimin miehityksellä ja Itä-Ukrainan konfliktilla vuonna 2014, mutta laajamittaisen hyökkäyssodan Venäjä aloitti helmikuussa 2022 koettuaan, että maa on lähentynyt liikaa länttä.
Tässä kolumnissa tuon esille sotien yhtäläisyyksiä.
Ylivoimainen naapuri hyökkää pienemmän kimppuun, tuhoaa sairaaloita ja asuinalueita sekä tappaa lapsia. Hyökkääjät perustelevat toimiaan turvallisuusuhilla.
Miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa. Hyökkääjät estävät avun toimittamisen hädänalaisille. Molempien hyökkääjävaltioiden johtajat pelaavat natsikortilla. Venäjän presidentti Vladimir Putinille Ukrainan ”erikoisoperaation” tavoite on maan puhdistaminen natseista, Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle Hamas edustaa uusia natseja.
Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa pidätysmääräykset hyökkääjävaltioiden johtajista.
Molemmissa maissa poliitikot epäinhimillistävät vastustajiaan. Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev kutsuu Kiovan johtoa ”torakoiksi”.
Israelin edellinen puolustusministeri Yoav Gallant, josta on myös annettu pidätysmääräys, puhuu ”ihmiseläimistä” Gazassa.
Hyökkäysten aatteellinen tausta on samanlainen. Kyse on imperialismista, kolonialismista ja rasismista: ajatuksesta, että toisilla ihmisillä ja valtioilla on oikeus hallita ja tuhota toisia. Ei ihme, että suuri osa YK:n yleiskokouksessa Netanjahun puheen aikana salin jättäneistä oli entisten siirtomaiden edustajia.
Konfliktien ero on kuitenkin siinä, ettei Ukrainan sota ole moraalimme koetinkivi, koska siinä oikean puolen valitseminen on helppoa. Gazan sota sen sijaan on.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) työvierailu Israeliin on yksi monista esimerkeistä, jotka kertovat kaksoisstandardista: israelilaisten tai ukrainalaisten (lue: valkoihoisten ja enimmäkseen kristittyjen) henki on arvokkaampi kuin gazalaisten (lue: ei-valkoihoisten ja enimmäkseen muslimien).
Ryhdymme toimeen, kun ”omiamme” surmataan, mutta suljemme silmämme, kun ”omat” murhaavat ”toisia”. Tämä näkyy myös siinä, miten hallituksessakin vaikuttavat tietyt kristilliset ryhmät suhtautuvat Israelin aiheuttamien siviiliuhrien määrään: ikään kuin Israelilla olisi oikeus kostaa Hamasin terrori-iskun siviiliuhrit surmaamalla monikymmenkertainen määrä palestiinalaisia siviilejä.
Jatkamme yhteydenpitoa Israeliin näistä yhtäläisyyksistä huolimatta. Myös siitä huolimatta, että Israelin sota Gazan siviilejä vastaan on, jos mahdollista, vieläkin julmempi kuin Venäjän sota ukrainalaisia siviilejä vastaan.
Häkkänen oli helppo maali oppositiolle, eikä tilannetta parantanut Häkkäsen ministeriön sivuilla julkaisema kirjoitus, joka muistutti lähinnä Israelin aseiden mainosta. Kirjoituksessa kriittiset kysymykset jäivät ilmaan: oliko puolustusministeri Israel Katzin tapaaminen todella välttämätöntä, miksi ministeri otti Israelia myötäilevän kannan konfliktiin, miksi hänen piti osallistua paikallisen asetoimittajan markkinointiin?
Asekauppaan liittyy laajempia ja osin niiden luonteeseen liittyvän salailun vuoksi piiloon jääviä ongelmia: miten mahdollinen Israelin kauppasaarto vaikuttaisi asetoimituksiin, kuinka turvallinen toimittaja Israel on kriisitilanteessa? Vaaliakseen suhteita Venäjään se ei ole myynyt aseita Ukrainalle. Sotaa käyvänä maana se voi joutua asettamaan omat tarpeensa asiakkaiden edelle.
Gazan lasten tulevaisuus on liian tärkeä asia uhrattavaksi poliittiselle teatterille. Suomi tarvitsee aseita ilmatorjuntaan. Siksi Israelin asekauppoja kritisoivien oppositiopuolueiden tulee sitoutua siihen, että mahdollisesti valtaan päästyään ne selvittävät, millaisia epävarmuuksia Israelin aseisiin liittyy ja millaisilla kustannuksilla ne voitaisiin korvata.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on ikänsä puolesta luutnantti varareservissä ja sosiaalipolitiikan professori.