Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
Psykiatristen diagnoosien tarpeellisuus on noussut taas julkiseen keskusteluun. Vaikka terapiakulttuurin perkaaminen on tarpeellista ja kiinnostavaa, se asettaa meidät psykiatrian potilaat jälleen yhteen ristituleen. Kysymys on nimittäin ennen kaikkea toimeentulosta, ja ilman rahaa ei yksinkertaisesti voi elää.
Diagnoosikeskeisyyden kritiikissä on kaksi tärkeää pointtia. Yhdet ovat huolissaan siitä, että yksilön kannettavaksi pannaan ongelmia, jotka tosiasiassa ovat stressaavassa ja kilpailua korostavassa työelämässä tai laajemmin individualistisessa yhteiskunnassa. Toisten mielestä olemme niin rakastuneet diagnooseihin, että ihmisyyteen kuuluva normaali erilaisten ominaisuuksien kirjo muuttuu patologiseksi. Heidän huolenaan on vääristynyt minäkuva.
Kummassakin näkökulmassa jää sivuun itse potilas ja hänen elämänsä. Meistä kukaan ei ole sitä mieltä, että diagnoosi on (ollut) turha. Tiedämme kyllä, että diagnoosi ei ole koko totuus. Emme ole tyhmiä; me jos jotkut tiedämme, että ihminen on muutakin kuin diagnoosinsa.
Oikea diagnoosi on elintärkeä siksi, että työkyvyttömien sosiaaliturva on kytketty diagnooseihin. Se pitää olla jo aivan ensimmäisessä sairauslomatodistuksessa. Jos työkyvyttömyys jatkuu, tarvitaan niin sanottu B-lausunto, jossa on kuvattu diagnoosin lisäksi oireet ja miten potilasta hoidetaan. Sen perusteella Kelassa arvioidaan, onko potilas oikeutettu sairauspäivärahaan. Myös lääkkeiden Kela-korvaus on sidoksissa diagnoosiin. 300 päivän jälkeen sosiaaliturvan harkinta siirtyy yleensä työeläkeyhtiölle, jolle diagnoosi ja sen mukainen hoito on vieläkin olennaisempi kriteeri päätöksessä.
Minulle on syntynyt pitkäaikaissairaana käsitys, että ongelma on päinvastainen kuin julkisessa keskustelussa väitetään: psykiatriassa tehdään liian vähän diagnostiikkaa. Ajatellaan riittävän, että potilas saa oireiden mukaista hoitoa, eikä aikakaan riitä sen kummempaan. Raha-asioiden merkitystä psyykkiselle toimintakyvylle ei oteta lukuun, vaikka lääkärin arvio tilanteesta on niiden kannalta ainoa mikä merkitsee.
Ahdistuneisuushäiriö on nopeasti yleistynyt mutta hankala diagnoosi, sillä se ei todellisuudessa kuvaa potilaan toimintakykyä, saati ennustetta. Virallinen näkemys on, että ahdistuneisuushäiriö ei aiheuta työkyvyttömyyttä, mikä on varmaankin aivan oikea arvio. Mutta jos sairastunut ei pysty työhön eikä lääkäri katso ahdistuneisuuden taakse, potilas on taloudellisesti aivan pulassa.
Me hullut olemme tottuneet siihen, että meitä ei oikeastaan lainkaan tutkita, mikä olisi muualla terveydenhuollossa pöyristyttävää. Olin ällikällä lyöty, kun oltuani vuosikausia psykiatrian poliklinikan potilaana minulle osui erikoistuva lääkäri, joka teetti psykologisen ja toimintakyvyn arvion. Sen jälkeen muuttuivat diagnoosi ja hoito ja toimeentulokin on järjestynyt.
Vaikka meillä on menossa sosiaaliturvan kokonaisuudistus, siihen ei ole suunnitteilla sellaisia muutoksia, jotka vähentäisivät diagnoosien merkitystä. Idealistisimmat uskovat perustulon ratkaisevan tällaiset ongelmat, mutta minulle on epäselvää, millainen perustulomalli korvaisi ansiosidonnaiset etuudet. Sairauspäivärahan ja eläkkeen määrähän riippuu sairastumista edeltävistä ansioista. Kaikille sama perustulo olisi valtava huononnus sairastuneiden sosiaaliturvaan. Työkyvytön ei pysty halutessaan kohentamaan talouttaan sillä tavalla kuin perustulon ideassa kuuluu.
Olen miettinyt myös, mitä oikeastaan aiotaan tehdä, kun nyt on saatu selville, että työelämä epärealistisine vaatimuksineen sairastuttaa ihmisiä.
Kun huomattiin, että asbesti aiheuttaa keuhkotauteja, tehtiin samaan aikaan kaksi asiaa: säädettiin rajoituksia asbestitöihin ja myös hoidettiin työn vuoksi sairastuneet. Lisäksi edelleen maksetaan korvauksia niille, jotka ovat sairastuneet työssä altistumisen vuoksi.
Minulle sopii, jos psyykkisesti sairastuneillekin aletaan maksaa vahingonkorvausta siksi, että tuli rakennettua epäterveellinen yhteiskunta.
Auli Viitala
Kirjoittaja on työkyvyttömyyseläkkeellä.