Keskusta esittää isoa hallintoremonttia eli hallinnon karsimista nykyisestä.

Hallinnon trimmaamisella puolue taistelee palvelujen ja työpaikkojen keskittymistä vastaan. Tarkoitus on siirtää valtaa pois Helsingistä, mutta myös turvata ihmisten sujuva arki ja palvelut koko maassa.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja kansanedustajat Petri Honkonen ja Mika Riipi esittelivät medialle lähimalliksi nimettyä suunnitelmaa tiistaina.

– Meidän julkista hallintoa pitää keventää ja purkaa, byrokratiaa vähentää, ja siirtää enemmän päätösvaltaa lähelle ihmisiä ja alueita, puheenjohtaja Kaikkonen kiteyttää uudistuksen idean.

Keskustan lähimalli rakentuisi jatkossa elinvoimaisille kunnille, vahvoille maakunnille ja valtiolle, joiden päättäjät valitaan vaaleilla. Muu hallinto karsittaisiin pitkälti pois.

Keskustan katsoo, että näin asioista päätettäisiin lähempänä kansalaisia. Ajatuksena on siirtää valtaa ministeriöistä ja keskusvirastoista kunnille ja maakunnille.

Suomessa on nyt noin sata valtion virastoa.

Nykyiset ministeriöt keskusta lakkauttaisi, ja järjestäisi ne uudelleen pääministerin alaisuuteen Ruotsin tapaan. Tällä tavoin niiden tehtäväjakoa voitaisiin muuttaa nykyistä joustavammin tarpeen mukaan.

– Me perkaisimme läpi kaikki valtion keskusvirastot ja ministeriöt ja katsoisimme, millä tavalla ne olisi nykyistä fiksumpi järjestää, mitä voidaan purkaa, mitä tehtäviä voidaan lakkauttaa, mitä siirtää alueille. Tämän lisäksi vahvistaisimme alueiden roolia, yhdistäisimme nykyistä maakuntahallintoa ja elinvoimatoiminnasta vastaavia viranomaisia, hyvinvointialueita keskenään.

– Tällä tavalla saadaan alueille päätösvaltaa, alueille voimaa ja toisaalta myös entistä kevyempää hallintoa, Kaikkonen kertoo.

Keskushallintoa leikkaamalla puolen miljardin säästöt

Hyvinvointialueilla tehtiin vasta viime vaalikaudella iso uudistus. Mikä olisi niiden paikka keskustan lähimallissa?

Kaikkonen kertoo, ne saisivat uusia tehtäviä esimerkiksi maakuntaliitoilta, ja kansalaiset voisivat valita päättäjät näille alueille kuten nytkin. Kaikkosen mukaan hyvinvointialueilla olisi jatkossa nykyistä enemmän pelimerkkejä vaikuttaa oman alueensa kehitykseen.

– Tällä hetkellä ne on jätetty liikaa oman onnensa nojaan.

Keskustan laskelmien mukaan paisuneesta keskushallinnosta leikkaamalla olisi mahdollista saada jopa puolen miljardin säästöt. Aiemmin keskustelussa olleelle maakuntaverolle tai muulle vastaavalle verolle puolue sanoo kuitenkin ei.

Se tunnustetaan, että pääkaupunkiseudulle ei sovi sama malli kuin Lappiin, joten mallia voitaisiin muunnella sopivaksi eri alueille.

Kuntien pakkoliitoksia keskusta ei kuitenkaan hyväksy, vaan kunnat päättäisivät itse tekevätkö ne yhteistyötä palveluissa vai liittyvätkö yhteen.

Kaikkonen ehdottaa kunnille ”porkkanarahaa” yhdistymiseen, koska taloudellisilla kannustimilla on syntynyt aiemminkin kuntaliitoksia.

Asiantuntijoiden mukaan kuntien määrä tulee tulevaisuudessa vääjäämättä vähentymään, koska kaikki pienimmät kunnat eivät ole elinkelpoisia väestön vähentyessä.

SDP:n Mäkynen kannattaa alueiden vallan lisäämistä

Kysyimme suurimmilta hallitus- ja oppositiopuolueilta, mitä ne ajattelevat keskustan hallintouudistuksesta.

SDP:n kansanedustaja Matias Mäkyseltä tulee vihreää valoa alueiden vallan lisäämiselle.

– Sellainen hallintouudistus, jossa annetaan alueille enemmän valtaa, ja otetaan paremmin huomioon alueiden erilaisuus, sellaista periaatteessa kannatan. Itä, länsi, pohjoinen ja etelä ovat meillä aika erilaisissa asemissa. Sellaista suuntaa kannattaisi selvittää, ja antaa alueille enemmän vastuuta ja joustoa.

Mäkynen on ehdottanut, että esimerkiksi osa Kelan sosiaaliturvapäätöksistä voitaisiin siirtää hyvinvointialueille.

Mäkynen suhtautuu sen sijaan varauksella nykyisten ministeriöiden purkamiseen ja siirtämiseen pääministerin alle.

– En usko, että se on mikään taikasauva, että sillä kaikki hallinnon rajat ja ongelmat poistuisivat.

Ensi vaalikaudella on edessä velkajarrusovun 8–11 miljardin euron sopeutus. Syntyisikö isolla hallintoremontilla säästöjä tähän urakkaan?

Mäkynen toteaa, että säästöjen takia tai niiden yhteydessä toteutettu iso hallintouudistus epäonnistuu helposti.

– Jos ensin otetaan rahat pois ja sitten vaihdetaan organisaatiota, siinä on kyllä isoja riskejä, ja se on usein epäonnistunut.

Mäkynen kannattaa kunnille yhdistymisestä maksettavaa ”porkkanarahaa”. Hän uskoo, että se voisi saada aikaan isonkin liikkeen kuntakentässä.

Kokoomuksen Kopra epäilee uudistuksen säästöjä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra suhtautuu varauksella esitettyyn malliin.

– Kun siellä kuitenkin tulee kuntataso, maakuntataso ja valtiotaso, joissa kaikissa päättäjät valittaisiin vaaleilla, niin tässä kyllä betonoidaan tällainen hallintohäkkyrä. Ei se millään tavalla yksinkertaista tätä meidän hallintoa.

Kopra myös epäilee uudistuksen puolen miljardin euron säästöjä.

– Ei tuo kyllä ensilukemalla aukea, miten tämä säästäisi, päinvastoin näyttää siltä, että rahaa voisi mennä enemmänkin.

Sen sijaan ministeriöiden siirtämistä pääministerin kanslian alaisuuteen osastoiksi Kopra pitää selvittämisen arvoisena ehdotuksena.

Ryhmäjohtaja Koprankin mielestä nykyistä hallintoa pitäisi yksinkertaistaa. Erityisesti hyvinvointialue- ja maakuntaporrasta kuntien ja valtion välissä pitäisi tarkastella.

– Ovatko ne tarpeellisia ja missä muodossa. Jos saataisiin kunta- ja valtiotaso jatkossa, niin se voisi tehostaa hallintoa ja säästää kustannuksissa. Ilman muuta myös virastorakennetta pitää tarkastella. Orpon hallitus on jo vähentänyt virastojen määrää melkoisesti, ja tätä työtä pitää jatkaa.

Juttua muokattu 12.22: päivitetty Antti Kaikkosen kommenteilla ja lisätty video

Juttua muokattu 16.50: päivitetty Matias Mäkysen ja Jukka Kopran kommentit