Oppositiopuolue keskusta jätti perjantaina välikysymyksen maatalouden ja maaseudun ahdingosta.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan hallitus lähti rinta rottingilla tekemään maatalouspolitiikkaa, mutta maatalous on hallituskauden aikana suistunut päinvastoin yhä pahempaan jamaan.
– Nykyinen hallitus lupasi täyskäännöksen maatalouden kannattavuuteen ja maatalouspolitiikkaan.
– No täyskäännös todellakin saatiin, sillä tällä hetkellä Suomen maatalous on EU:n kannattamattomin, Kurvinen roimi eduskunnassa välikysymyksen jättämisen jälkeen.
Kriisipaketti Ruotsin tapaan
Maatalouden ahdinkoa ovat pahentaneet maailmanpolitiikan epävarmuuden takia nousseet polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat, mutta myös afrikkalaisen sikaruton uhka.
Keskusta vaati hallitukselta Ruotsin tapaan noin 100– 150 miljoonan euron kriisipakettia ruuantuotannon ja maatilojen tilanteen helpottamiseksi.
Se ehdottaa myös energiaveron lisäpalautuksen jatkamista.
Ruotsista keskusta ottaisi mallia myös poistamalla maatalouden tuotantorakennuksilta kiinteistöveron.
– Erittäin tehokas tapa tukea investoivia, kehittäviä, päätoimisia tiloja, Kurvinen kuvaili.
Sen sijaan polttoaineverotuksen laskeminen olisi Kurvisen mukaan liian kallista.
–Siksi olisi perusteltua, että tukea tulisi nimenomaan energiaveron palautuksilla, Kurvinen sanoo.
Kriisipaketin rahat voitaisiin Kurvisen mukaan saada esimerkiksi perumalla hallituksen tekemän, ensi vuonna voimaan tulevan miljardien yhteisöveron alennukset.
Neljä maatilaa päivässä
Päivittäin neljä maatilaa lopettaa toimintansa, kuvaili maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Anne Kalmari, välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja.
Kalmari syytti hallituspuolueita välinpitämättömyydestä.
– He pitävät maaseutua ikään kuin takapihana, jonka voi jättää unholaan, Kalmari paheksui.
– Selkosilla tiet rapistuvat ja palvelut viedään.
Kalmari laskee, että polttoaineiden hinnat ovat nousseet edellisen hallituskauden lopun noin 1,30 eurosta yli kahteen euroon.
– Ja mitä hallitus on tehnyt: se päätti liittää maa- ja metsätalouden ihan omilla päätöksillään EU:n päästökauppaan – se tulee nostamaan polttoaineen hintoja kymmeniä senttejä, Kalmari sanoi.
Välikysymyskeskustelu ja -äänestys käydään näillä näkymin syyskuun lopussa.
Välikysymyksen tarkoituksena on mitata hallituksen tai ministerin nauttima luottamus.