Kolumni

Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja

Vakuutusyhtiöni lähettää minulle nykyään tekstiviestin, jossa kerrotaan, että pitää kirjautua heidän palveluunsa ja etsiä sieltä lasku, jonka he ovat – tai siis eivät ole - suvainneet lähettää. Mietin, että pystyykö ihmistä eli asiakasta enempää halveksumaan? Että ne eivät viitsi enää lähettää sitä laskua edes sähköpostilla!

Jos minä lähettäisin laskun jostain työstäni asiakkaalle ja sanoisin, että sen voi hakea Liedon keskustan laitamilta sen suuren kuusen alta, niin veikkaan etten näkisi koskaan rahojani.

Yritin myös hiljattain avata tilin uudessa pankissa, jotta saisin samaan pankkiin myös osakesijoitusmahdollisuuden (omassani ei ollut). Olisin ollut heille kelpo asiakas. Soitin ja kerroin asiani, toivoin kuulevani vähän palveluista ja mahdollisuuksista, kukaties ihan kasvotuksin. Nainen sanoi, että avaa kuule jätkä tili netissä ja osaketili myös, hyvää päivänjatkoa.

En sitten mennyt heidän asiakkaakseen.

Yhä useammassa ravintolassa on pöydässä QR-koodi, joka pitää skannata, ja sitten itse itseään palvellen suorittaa tilaus ja maksu. Eräässä paikassa tämä oli viety niin pitkälle, että maksuvaiheessa kone kysyi, haluaisinko antaa tippiä.

Epäselväksi jäi, antaisinko sitä ehkä itselleni, koska minä sen työn tein. Myöhemmin tuli vielä palautekysely (annoin itselleni vain yhden tähden rasittavan keski-ikäisen ja -luokkaisen marmatukseni tähden).

Palautteista puheen ollen: kaveri kertoi, että kun heidät siviilivihittiin, sieltä tuli jälkikäteen automaattinen utelu, jossa tiedusteltiin, miten onnistuimme tällä kertaa?

Kieltämättä he olivat toisella kierroksella mutta silti. Jos palautetta halutaan, voisi sen pyytämiseenkin vähän satsata.

Ja: olisiko teillä hetki aikaa puhua nykyajan Herrastamme ja Vapahtajastamme, palvelut korvanneista applikaatioista eli äpeistä? Niitä on nykyään aivan joka asiaan, muun muassa moottorisahaani.

Applikaatioilosanomaa pääsee kuulemaan superhelposti koska tahansa, kunhan vain ensin lataa sovelluksen ja kirjautuu sisään, jakaa nimensä, syntymäaikansa, sielunsa ja selaushistoriansa, minkä jälkeen kaikki on melkein valmista, täytyy enää valita itselleen salasana, jossa pitää olla pieniä ja isoja kirjaimia, numeroita, erikoismerkkejä sekä litra neitsyen verta.

Mistä tuli mieleen, että muistinko jo mainita siitä, kuinka myös sähköhammasharjaani on saatavana sovellus. Sitä kutsutaan digitaaliseksi valmentajaksi, ja sen voi yhdistää bluetoothin kautta harjaan?

Filosofi Gottfried Leibniz keksi aikoinaan mahdollisten maailmojen käsitteen, jonka avulla hyvinkin epätodennäköisiä asioita voidaan hahmottaa, mutta on vaikea kuvitella niin epätodennäköistä mahdollista maailmaa, että joku haluaisi hammasharjaansa digitaalisen valmentajan.

Jos taivas on olemassa, se on varmaan paikka, johon ja jossa ei tarvitse kirjautua yhtään mihinkään.

Mikäli lukija on aistivinaan kirjoituksessani aavistuksenomaista kehityksenvastaisuutta, hän ei ole täysin väärässä. Nykyaika on samaan aikaan nerokkain ja idioottimaisin aikakausi ihmisen historiassa. Meillä on mahdollisuus mihin tahansa, kaikki tieto on käden ulottuvilla, elämme kuin kuninkaat sata vuotta sitten.

Sen sijaan että tekisimme jotain tähdellistä, katsomme loputtomia tiktok-videoita tai hankimme hammasharjaan digitaalisen valmentajan, ja suostumme siihen, että teemme asiakkaana yrityksen puolesta työt, jotka sen kuuluisi tehdä meille. Lopuksi vielä luovutamme itsestämme kaiken tiedon amerikkalaisten psykopaattimiljardöörien käyttöön.

Tekoäly buustaa tätä hulluutta entisestään. Kohta ei tarvitse osata sitäkään vähää, jonka vielä osaamme. Käsillä oleva vallankumous olisi varmaankin mahdollisuus siihen, että monenlaiset aikaa vievät ja ärsyttävät tehtävät voitaisiin sälyttää koneelle, vaan saapa nähdä kuinka käy.

Kaiken edellä mainitun perusteella on syytä olla tarkkana, ettemme päädy liukuhihnalle tekemään tekoälyrobotteja, jotka sitten maalaavat taulut, kirjoittavat kirjat, kutovat kansalaisopistossa puolestamme matot – ja lopuksi pyytävät palautetta onnistumisestaan.

En kyllä kauheasti ihmettelisi.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on kirjailija, joka ei halua olla kirjautuja.