Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
Teen töitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parissa työkseni ja luottamustoimissa. Tunnistan hyvin ilmiön, josta Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama selvitys kesäkuulta kertoo: häirintä ja uhkailu horjuttaa pohjoismaista tasa-arvotyötä ja demokratiaa. Vähemmistöjen oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa edistävät ihmiset kohtaavat toistuvaa ja yhdenmukaista häirintää ja pelottelua. Vihapuheen kohteeksi joutuvat Suomessa erityisesti politiikassa, mediassa, tutkijoina tai toimittajina toimivat naiset.
Puhutaan sukupuolittuneesta ilmiöstä, sillä naisiin kohdistettu vihapuhe on omanlaistaan. Se on usein luonteeltaan rankempaa kuin miehiin kohdistuva ja voi sisältää uhkailua seksuaalisella väkivallalla.
Plan International Suomen kyselytutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista jopa 42 % on joutunut häirinnän kohteeksi sosiaalisessa mediassa, ja jopa 86 % tytöistä on kohdannut sosiaalisen median alustoilla muihin kohdistuvaa häirintää. Häirintää kerrotaan esiintyvän erityisesti juuri sukupuolen vuoksi, ja se pahenee, jos uhrit puhuvat häirinnästä avoimesti verkossa.
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Nea Hakala ja Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala kirjoittivat naistenpäivän kannaotossaan 2025, kuinka nuoriin naispolitiikkoihin kohdistuva vihapuhe järkyttää ja vaikuttaa. He nostivat kokemuksiensa kautta esille sen, että naispoliitikkoihin kohdistuu valtava määrä vihapuhetta, jonka tarkoitus on vaientaa ja myös sen, että tilanne on vielä pahempi vähemmistöön kuuluville naisille.
Vihapuhetta ei voi puolustella sananvapaudella, vaikka niin usein tehdäänkin. Sananvapaus antaa meille oikeuden esittää mielipiteitä, mutta se ei anna oikeutta uhkailla, vainota tai tarkoituksellisesti hiljentää muita.
Naisviha ei kosketa vain niitä naisia, jotka joutuvat sen kohteeksi. Se vaikuttaa kaikkiin naisiin ja siihen, ketkä uskaltavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos naiset alkavat vetäytyä julkisesta keskustelusta vihapuheen vuoksi, kyse ei ole enää vain yksittäisistä loukkauksista ja mahdollisista rikoksista vaan laajemmasta demokratian ongelmasta.
Ilmiö tunnetaan laajalti. Erityisesti nuoret naiset nimeävät häirinnän ja väkivallan uhan yhdeksi syyksi olla lähtemättä mukaan vaikuttamaan. Meilläkin on siis kasvava joukko nuoria naisia, jotka on ajettu pelolla politiikasta sivuun.
Mitä enemmän ihmisellä on syytä epäillä omaa turvallisuuttaan, sitä epätodennäköisemmin hän päätyy kokeilemaan julkista uraa, esimerkiksi politiikassa tai jossain muussa yhteiskunnallisessa tehtävässä. Laki voi puuttua vihapuheen kärjistyneimpiin muotoihin, mutta sitäkin enemmän, tarvitsemme kulttuurista muutosta.
On kirkastettava sitä, mitä me kansana pidämme hyväksyttävänä tapana puhua toisista ihmisistä, ja on tunnistettava vihapuheen vakavat seuraukset. Ne koskettavat kokonaisia sukupolvia nuoria naisia.
Jos naiset jäävät sivuun heitä koskevista päätöksistä ja yhteiskunnan rakentamisesta, vihan hinta on kova. Maksamme sen puutteina osallisuudessa ja osallistumisessa. Yhteiskunta menettää ajattelijoita, joita se tarvitsee, ja jotka ansaitsevat mahdollisuuden uskaltaa.
Sananvapaus turvaa oikeuden kritisoida, mutta se ei tarkoita, että luottamustehtävässä toimivan pitää pelätä. Jos pitää, kyse on vihapuheesta, ja se on suora hyökkäys demokratiaa ja tasavertaisiin mahdollisuuksiin tähtäävää yhteiskuntaa vastaan.
Amani Al-mehsen
Kirjoittaja on tasa-arvojärjestön puheenjohtaja, kirjoittaja ja ihmisoikeusasiantuntija