Perinteisesti poliittinen vääntö hiljentyy heinäkuussa, mutta tänäkin vuonna vanha viisaus on jälleen osoittautunut vääräksi. Helsingin Garden-hankkeen ympärillä vellonut jupakka sai torstaina yllättävän käänteen.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) teki torstaina hyvin poikkeuksellisen ratkaisun pyytäessään puhemies Jussi Halla-ahoa kutsumaan eduskunnan koolle kesken istuntotauon.
Pian Halla-aho ilmoittikin eduskunnan koolle kutsumisesta. Istunto on ensi tiistaina.
Ennen Orpon myöntymistä oppositio oli ehtinyt vaatia istuntotauon katkaisemista jo pitkään. Tänään aamupäivällä puolueet kynäilivät Halla-aholle asiasta virallisen pyynnön.
Vastaavaa tapausta, jossa hallitus olisi tällä tavalla taipunut opposition vaatimukseen ei taida suomalaisen politiikan historiasta löytyä.
Kun oppositio vaati eduskunnan istuntotauon keskeyttämistä, moni kyynistynyt politiikan tuntija varmasti tuhahti; ei tule tapahtumaan.
Ensimmäinen syy on se, että istuntotauon keskeyttäminen on itsessään hyvin poikkeuksellista. Näin on jouduttu toimimaan esimerkiksi korona-aikana.
Toinen syy on se, että vaikka istuntotauon keskeyttämistä on opposition suulla toistuvasti milloin mistäkin syystä vaadittu, aiemmin huudot ovat kaikuneet kuuroille korville.
Eduskunnan kutsuminen koolle kesken istuntotauon on aina lähtenyt hallituksen aloitteesta, ja syynä on voinut olla esimerkiksi kiireellisen lain käsittely tai muu akuutti syy.
Nyt pääministeri selkeästi puntaroi asian käsittelyn venyttämisen hyödyt ja haitat. Eduskunnan istuntotauon keskeyttäminen on järeä toimi, jolla hallitus varmasti haluaa ilmaista ymmärtävänsä tilanteen vakavuuden. Näin soisi ollakin.
Todennäköisesti kyse on kuitenkin todellisuudessa jostain aivan muusta.
Pään painaminen pensaaseen ei toiminut
On todennäköistä, että kokoomuksessa havaittiin, että aiempi strategia eli pään pensaaseen painaminen ja sen toivominen ettei kukaan kohta enää huomaa, ei toiminut.
Pääministerin ja kokoomuksen kentän suunnalta kokeiltiin myös hankkeen puuhamiehen ja lobbarin Jan Vapaavuoren heittämistä bussin alle. Pieleen meni sekin.
Tietopyyntö kerrallaan julkisuuteen nousseet tiedonmuruset ovat synnyttäneet sotkun, jonka siivoamiseen ei enää pieni pintapesu auta.
Orpon ja koko kokoomuksen toiveissa on varmasti, että hallituksen antama tiedonanto ja asian käsittely eduskunnassa antaisi tapauksen vatvomiselle jonkinlaisen päätepisteen – ja mitä nopeammin sen parempi. Vaalikentillä ja väittelyissä asiaan ei haluttaisi enää palata.
Todennäköistä on, että kun luottamusäänestykseen päädytään, hallitus ei tähän soppaan kaadu. Syynä on se, että hallituksella on vielä töitä tehtävänä, vaikka välit vähän rakoilevatkin.
Asia on tuskin sillä taputeltu. Päätöksen valmistelusta on tehty oikeuskanslerille lukuisia kanteluja, ja ylin laillisuusvalvoja muodostaa asiaan kantansa aikanaan.
Vaikka pajatso on aika hyvin tyhjennetty on edelleen mahdollista, että media onnistuu kaivamaan esiin yksityiskohtia tai uusia tapauksia, jotka saavat kytevän kuohunnan roihahtamaan uudestaan ja kokoomuksen toiminnan asiassa näyttäytymään ikävässä valossa.
Tuki ei ole kiveen hakattu
Poliittisen väännön rinnalla kuplii myös toinen, hyvin keskeinen kysymys: Uskaltaako hallitus enää tukea hanketta?
Hankeyhtiö on jo itsekin todennut, että tukipäätöksen ympärillä vellovan kuohunnan aiheuttama mainehaitta alkaa olla hankkeelle isompi haitta kuin julkisesta tuesta saatava hyöty.
Tukipäätös on jo myös itsessään ehdollinen, kuten Orpo Ylen A-studion haastattelussa väsyttävyyteenkin asti toisteli. Orpon sanoja mukaillen: rahaa ei tipu ennen kuin kuokka uppoaa maahan. Hallituskausi on loppusuoralla, joten aika käy vähiin.
Ratkaiseva paikka on hallituksen syksyllä edessä oleva budjettiriihi.
Kun hankkeen työllisyysarviot ovat sulaneet merkittävästi ja tuen hyväksyttävyys kansan silmissä mataa, tukipäätöksen puolustaminen on vaikeaa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on jo ehtinyt todeta, että Garden-tukipäätöksen päätyminen budjettiin ei ole mitenkään läpihuutojuttu.
Asiaan tuo myös oman mausteensa se, että valtiovarainministeripuolue perussuomalaisten ja kokoomuksen välit rakoilevat.
Hallituksen voimapuolueiden välit ovat kiristyneet muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) STEA-avustuskriteereihin ja sosiaalityön tutkimusrahoitukseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
Garden-hankkeeseen liittyvän potentiaalisen mainehaitan vuoksi voi olla mahdollista, että hallituksen keskinäisissä neuvotteluissa joudutaan toteamaan, että parempi antaa vain olla.
Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi opposition kritiikki ei ole varsinaisesti kohdistunut itse hankkeeseen vaan tapaan, jolla sen tukemisesta on päätetty ja miten asiaa on valmisteltu.
Päätyipä hallitus lopulta mihin ratkaisuun hallin tukemisen suhteen tahansa, on selvää, että tapauksen aiheuttama mainehaitta tulee rasittamaan kokoomusta.
Kokoomuksen kannatus laahaa HS:n tuoreen gallupin mukaan alle 17 prosentissa, ja se ei lupaa hyvää ensi kevään vaaleihin valmistautuvalle ja kovien syytösten keskellä ryvettyneelle puolueen puheenjohtajalle.
Orpolla on täysi työ niin opposition kuin kansalaisten vakuuttamisessa siitä, että rahaa ei junailtu ex-puoluetoverille väärin perustein.
Toistaiseksi hän ei ole siinä onnistunut.