Juttu tiivistettynä

Kokoomuksen Satakunnan-piirin irtisanottu toiminnanjohtaja Antti Ahonen aikoo viedä työsuhteensa päättämisen oikeuteen. Ahonen kertoo saaneensa jo ammattiliittonsa osastolta myönteisen päätöksen oikeusavun hakemisesta.

Kokoomus irtisanoi Ahosen huhtikuussa, ja hänen työsuhteensa päättyi toukokuun lopussa. Ahosen mukaan ennen irtisanomista käydyissä kuulemisissa viitattiin myöhästymisiin ja laiminlyönteihin.

Ahonen pitää moitteita myöhästymisistä ja laiminlyönneistä perusteettomina. Hän viittaa muun muassa kokoomuksen hyviin tuloksin Satakunnassa eduskuntavaaleissa 2023 ja kuntavaaleissa 2025. Kokoomus sai Satakunnasta kaksi kansanedustajaa ja kuntavaaleissa parhaan tuloksen sitten vuoden 2008.

– Asiasta ei ole mitään sovintoratkaisua. Ammattiliittoni JHL:n valtakunnallinen oikeusosasto käsittelee asiaa. Ammattiliiton osasto, johon kuulun, on tehnyt myönteisen päätöksen oikeusavun hakemisesta, Ahonen viestittää.

Yhä puolueen jäsen ja valtuutettu

Antti Ahonen kertoo olleensa irtisanomisen aikaan vanhempainvapaajaksolla. Hän on vielä tälläkin hetkellä vanhempainvapaalla.

Ahonen on yhä kokoomuksen jäsen ja edustaa puoluetta Kanta-Hämeen aluevaltuustossa.

– Kannustusta ja sympatiaa on tullut eri puolilta, mutta ne eivät ratkaise asiaa, vaan oikeusprosessi. Ja siinä luotan ammattiliiton tukeen ja apuun, joka on tähänkin asti ollut todella vahvaa, Ahonen sanoo.

Kokoomus vaikenee

Kokoomuksen Satakunnan-piirin puheenjohtaja Johanna Siitari kertoo, että asia on kokoomuksen puoluetoimiston käsissä. Ahosen työsuhde oli suoraan puoluetoimiston alaisuudessa.

Kokoomuksen puoluesihteeri Maggie Keskinen sanoo, että puolueella ei ole asiaan tällä hetkellä kommentoitavaa. Kokoomus ei ole aiemminkaan halunnut kommentoida irtisanomisen perusteita.

Ahonen aloitti Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtajana vuonna 2018. Työvapaalla hän oli vuosina 2023 ja 2024 toimiessaan Humppilan kunnanjohtajana. Hän vastasi myös kokoomuksen kuntavaalikampanjoinnista vuoden 2021 vaaleissa.

Satakunnan-piirin toiminnanjohtajaksi hän palasi lokakuussa 2024 irtisanouduttuaan Humppilan johdosta. Ahosen seuraajaksi Satakunnan kokoomuspiirin johtoon valittiin äskettäin Wili Mäkelä.

17.7. klo 10.25 täsmennetty, että Ahonen irtisanoutui Humppilan kunnanjohtajan paikalta.