Erilaiset infektiotaudit jylläävät runsaina Etelä-Pohjanmaalla hiihtolomaviikon alla.
Influenssa A -tapaukset kääntyivät viime viikolla uudelleen nousuun. Niiden osuus kaikista annetuista näytteistä oli 12 prosenttia, mikä on merkki voimakkaasta epidemiasta, kerrotaan hyvinvointialueelta.
Influessa lisääntyy edelleen koko maassa.
– Influenssa A -epidemiakausi on ollut tänä vuonna pitkänsitkeä, eikä käännettä tapausmäärien vähenemiseen vielä näy, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä hyvinvointialueen tiedotteessa.
Myös koronavirusta esiintyy edelleen. Se näkyy hengitystienäytteissä ja sairaalahoidon tarpeessa.
Noroa ja myyräkuumetta
Norovirustapausten määrä on niin ikään lisääntynyt helmikuussa. Norovirus aiheuttaa äkillistä pahoinvointia, oksentelua ja ripulia.
Noroviruksen aiheuttama tauti kestää yleensä vain 1–3 vuorokautta. Hyvinvointialueelta muistutetaan, että tauti voi olla raju, mutta yleensä se on ohimenevä ja paranee itsestään. Taudin aikana on huolehdittava riittävästä nesteytyksestä.
– Tartunta leviää helposti ihmisestä toiseen kosketuksen, saastuneiden pintojen sekä elintarvikkeiden ja veden välityksellä. Sairaana tulisi välttää ruoanlaittoa ja läheistä kontaktia muihin, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua, Elina Kärnä neuvoo tiedotteessa.
Myyräkuumetta on marras-, joulu- ja tammikuun aikana ollut enemmän kuin vuosi aiemmin. Myyräkuumeen tyypillisimmät oireet ovat korkea kuume ilman hengitysoireita, päänsärky, lihassärky, pahoinvointi sekä vatsa- ja selkäkipu.
Taudilta voi välttyäkin
Elina Kärnä muistuttaa, että hengitystievirukset leviävät helposti sisätiloissa ja suurissa ihmisjoukoissa. Viruksia voi torjua yksinkertaisilla asioilla.
Ensimmäisenä on syytä pestä usein kädet saippualla ja vedellä. Pesu on tärkeää erityisesti ennen ruokailua ja ulkoa tullessa.
Yskiä ja aivastaa tulee kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan, ei käsiin. Lähikontaktia sairastuneiden kanssa on syytä välttää.
Myös riittävästä sisätilojen ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia. Sairaana pitää levätä kotona ja välttää sairauden tartuttamista muihin.