Juttu tiivistettynä

Vaasan hovioikeus antoi tällä viikolla päätöksensä pitkässä kiistassa Jämsän koronakuluista. Päätös pitää aiemman käräjäoikeuden päätöksen pääosin voimassa.

Pieni muutos päätöksessä tuli käräjäoikeudenkäynnissä määrättyihin oikeudenkäyntikustannuksiin. Korvaussumma ei muuttunut.

Jämsä joutuu maksamaan terveysyhtiö Jämsän Terveydelle vielä 1,3 miljoonaa euroa koronapandemian aikaisista hoitokuluista.

Kiista syntyi, kun Jämsän Terveys veloitti ylimääräisiä pandemiakustannuksia yhteensä 4,67 miljoonaa euroa ja Jämsän kaupunki korvasi kustannuksista yhteensä vain noin 3,4 miljoonaa.

Kustannuksia olivat aiheuttaneet esimerkiksi koronarokotukset ja ylimääräiset hoitotoimenpiteet. Kulut syntyivät vuosina 2021 ja 2022.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden joulukuussa 2024 antamaa päätöstä vain oikeudenkäyntikustannusten osalta.

Aikaisempaa käräjäoikeudessa määrättyä 128 000 euron oikeudenkäyntikulua alennettiin vajaaseen 103 000 euroon, mutta hovioikeuden oikeudenkäyntikustannuksia tuli kaupungin maksettavaksi hieman yli 71 000 euroa.

Jämsän kaupunginjohtaja Jori Reijula kertoo, että hän on tutustunut tänään hovioikeuden päätökseen. Jämsän kaupunginhallitus käsittelee asiaa maaliskuun alussa.

– Päätös oli meille ehdottomasti pettymys, Reijula toteaa.

Reijulan mukaan harkinnassa on edelleen päätöksestä valittaminen korkeimpaan oikeuteen.

Hänen mukaansa asiassa halutaan kuitenkin tehdä huolellinen harkinta ennen valituspäätöksen tekemistä.

Jämsän Terveyden omistajia olivat vuoteen 2023 asti Jämsän kaupunki ja yksityinen sote-palveluyritys Pihlajalinna. Vuoden 2023 alussa Jämsän kaupungin osuus siirtyi Keski-Suomen hyvinvointialueelle.