Palkinnon perusteluista ja saajasta, María Corina Machadosta voit lukea täältä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kehunut jo pitkään ennen palkinnon saajan julkistusta saavutuksiaan rauhantekijänä ja sanonut haluavansa Nobelin rauhanpalkinnon.
Aihe nousi esille myös eilen torstaina presidentti Alexander Stubbin ja pääministeri Petteri Orpon vierailulla Valkoisessa talossa.
Presidentti Trump katsoi ansaitsevansa rauhanpalkinnon, koska on omien sanojensa mukaan estänyt tai lopettanut kahdeksan sotaa yhdeksän kuukautta kestäneen virkakautensa aikana.
– Sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, mutta he [Norjan Nobel-komitea] tekevät päätöksensä ja se sopii minulle. En tehnyt sitä sen takia, vaan koska pelastin paljon ihmishenkiä, sanoi Trump.
Trump katsoo estäneensä tai lopettaneensa nämä konfliktit:
Kriisien osapuolilla ja asiantuntijoilla on osittain eri näkemys Trumpin roolista.
Näin Stubb vastasi eilen Ylen kirjeenvaihtajan Ilmari Reunamäen kysymykseen, olisiko hän valmis ehdottamaan Trumpia rauhanpalkinnon saajaksi, jos Trump ei sitä saa tänä vuonna:
– Pakko sanoa, että Yhdysvaltain presidentin saavutukset viimeisten seitsemän, kahdeksan kuukauden aikana ovat melkoisen vaikuttavat, sanoi Stubb.
Nobel-ehdokkuudet kiinni jo alkuvuonna
Palkinnonsaajaksi oli tänä vuonna ehdotettu 338:aa ehdokasta. Niistä 244 oli henkilöitä ja 94 organisaatioita. Viime vuonna ehdokkaita oli 286.
Norjan Nobel-komitea ei kerro ehdokkaiden nimiä julkisuuteen tai edes ehdokkaille itselleen. Julkisuudessa liikkuu kuitenkin sekä tietoja että veikkauksia tämän vuoden ehdokkaista.
Nobelin rauhanpalkinnon saajia voivat ehdottaa muun muassa hallitusten ja parlamenttien jäsenet, valtionpäämiehet, tiettyjen tieteenalojen professorit ja tutkimuslaitosten johtajat, tiettyjen kansainvälisten tuomioistuinten ja järjestöjen jäsenet sekä aiemmat Nobelin rauhanpalkinnon saajat.
Takaraja tämän vuoden ehdokkaiden nimeämiseen oli 31. tammikuuta 2025. Norjan Nobel-komitea sai vielä lisätä nimiä ehdokaslistalle ensimmäisessä kokouksessaan 28. helmikuuta.
Kambodžan, Israelin ja Pakistanin johtajat ovat kertoneet julkisuudessa, että he ovat ehdottaneet Trumpia. Heidän ehdotuksensa on kuitenkin tehty vasta tammikuun takarajan jälkeen.
Voi siten olla, että Trumpia ei aivan käytännön syistä voitu valita tämän vuoden rauhanpalkinnon saajaksi.