Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Opiskelen espanjaa kännykkäsovelluksella. Sen kuvakkeena on pöllö, joka ilmehtii puhelimeni näytöllä. Nyt pöllö ei voi hyvin. Sen naama näyttää sulaneelta.
Kirkkaanvihreän maskotin toimintatapoihin kuuluu käyttäjien passiivis-aggressiivinen syyllistäminen. Vierasta kieltä täytyy opiskella sovelluksella päivittäin, muuten pöllö ilmaantuu uhkailemaan tai sairastuu.
Olen asettanut sovellukseen tavoitteen treenata espanjaa viisitoista minuuttia joka päivä. En silti löydä päivistäni yhtä vaivaista varttia vieraan kielen ylläpitämiseen.
Näin me nykyään harrastamme. Pienissä pätkissä jotain hiukan hutaisten. Helsingin Sanomat kertoi taannoin, että yhä harvempi sitoutuu pitkiin harrastekursseihin.
Mieluummin piipahdetaan päivän tai parin mittaisilla pop up -kursseilla, joilla otetaan muutama salsa-askel tai opitaan pari fraasia ranskaa.
Sitkeä harjoittelu ja omistautuminen jäävät vähemmälle.
Pitkäjänteisen harrastuneisuuden lakastuminen on mielestäni osa isompaa ilmiötä. Sitä, että olemme nykyään ylipäätään aika sitoutumiskammoisia.
Enkä viittaa sitoutumiskammolla tässä tapauksessa vain parisuhteisiin. Puhun laajemmasta ilmiöstä, joka näkyy niin pienissä päätöksissä kuin suurissakin elämäntapahtumissa.
Ystävän juhlakutsuun vastaaminen venyy viime tippaan, koska samalle päivälle saattaa ilmaantua jotain mahdollisesti hauskempaa.
Ihana puolisoehdokas jää treffien jälkeen rannalle, koska joku toinen voisi olla vielä parempi.
Hulvattominta on, kun ei osaa sitoutua edes ravintolassa tilattavaan annokseen, vaan tuijottaa ruokalistaa tuskastuneena.
Nykyään valinnanvaraa on niin paljon, ettei ihminen kykene enää päättämään ja pysymään päätöksessään. Seuraa vaiheilua, ahdistusta ja keskittymiskyvyttömyyttä. Ainakin osalle meistä.
Moni lienee kanssani samaa mieltä siitä, että pitkäjänteisyys on ihailtavaa. Mutta miksi sitten olemme hylänneet sen, esimerkiksi ne aiemmin mainitsemani harrastekurssit?
Ajattelen, että sitoutumattomuus on keino luovia arjessa, jossa riittää velvollisuuksia.
Ensinnäkin työelämä sanelee viikkojemme tahdin. Tiedän ihmisiä, jotka haluaisivat harrastaa, mutta eivät sitoudu viikoittaisiin menoihin, koska voivat milloin tahansa joutua ylitöihin.
Myös ruuhkavuodet aikatauluttavat monen elämän niin, ettei kalenteriinsa tahdo mitään lisää. Kun päivän työt on tehty ja kersat nukkumassa, on suorastaan helpotus tuijottaa tyhjin silmin sarjoja suoratoistopalvelusta tai lähipiirin touhuja somesta.
Aloitetut kirjat jäävät hyllyille ja käsityöt kaappien perälle. Kitaran kaikukoppaankin muuttaa pikkuhiljaa hiiriperhe.
Eikä auta, että olemme nopeiden palkintojen perään. Aivotutkijoiden mukaan pitkäjänteisyys ei ole aivoille helppoa. Aivot kuitenkin kaipaavat myös syventymistä, jotta keskittymiskyky harjaantuu.
Sosiaalisen median vertailu taas usuttaa juoksemaan alati vaihtuvien trendien perässä. Kun kaikki hehkuttavat keramiikkakursseja, niin ulkopuolelle jäämisen pelkohan siitä syntyy: kai täytyy itsekin käydä upottamassa kädet saveen, vaikkei koskaan olisi innostunut muovailusta. Pöhinän vuoksi omien ydinjuttujen löytäminen mutkistuu.
Sitä paitsi – sitoutuminen on aina hiukan pelottavaa.
Pitkäjänteisessä harrastuksessa tulee väistämättä hetkiä, jolloin oma osaamattomuus lävähtää kasvoille. Pitkässä ihmissuhteessa kohtaa päiviä, jolloin toisen ihastuttavatkin piirteet vain vihastuttavat.
Sitoutuva ottaa myös riskin, että työ ja aika valuvat lopulta hukkaan.
Mutta arvatkaa mitä! Ihmisellä, joka ei sitoudu mihinkään eikä kehenkään, se aika vasta hukkaan valuukin. Jos ei sitoudu, saa arkeen vain näennäistä joustoa. Aikaa, jolla voi periaatteessa tehdä ihan mitä ikinä haluaa.
Mutta onko tuo vapaus silmänlumetta? Sitoutuminen sen sijaan tarjoaa elämään erilaista vapautta, nimittäin mahdollisuuden saada jotain aikaan.
Jos sitoutuu vaikkapa kestävyysjuoksuun, kehittyy koko ajan paremmaksi ja aukeaa mahdollisuus juosta maraton.
Jos sitoutuu toiseen ihmiseen, saa mahdollisuuden merkittävään ihmissuhteeseen. Saattaa jopa kokea asioita, joita ilman toista ei kokisi.
Jos sitoutuu harjoittelemaan espanjaa vartin päivittäin, osaa Espanjan-matkallaan tilata ravintolasta muutakin kuin oluen.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Ensi viikosta alkaen kolumnit julkaistaan viikonloppuisin.