Seison Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla San Diegossa ja odotan sokeaa miestä, jonka tulevaisuudesta päätetään korkean aidan toisella puolella. Joko hän saa mahdollisuuden turvapaikkaan Yhdysvalloista tai hänet palautetaan Venäjälle, jossa häntä luultavasti odottaa vankila.

Marraskuussa 2023 tapaamani sokea mies on yksi sadoista tuhansista venäläisistä, jotka lähtivät pakoon Vladimir Putinin hallintoa. Heistä kymmenet tuhannet lähtivät Yhdysvaltoihin. Presidentti Donald Trumpin valtaan astuminen tämän vuoden alussa ajoi kaaokseen maan maahanmuuttopolitiikan ja jätti samalla tyhjän päälle turvaa ja parempaa elämää etsivät ihmiset.

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle on jäänyt nyt jumiin eri lähteiden mukaan jopa tuhansia venäläisiä. Asiasta on kertonut muun muassa verkkolehti Gazeta.ru. Samaan aikaan Venäjä jatkaa epätoivoisesti sotilaiden värväämistä Ukrainan rintamalle, vaikka käynnissä on erilaisia rauhantunnusteluja.

Lokakuussa 2022 Dmitri Kljukvinin postilaatikosta tipahti jotain, mitä hän ei todellakaan odottanut: käsky saapua liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Kljukvin on ollut syntymästään saakka sokea.

Ylen Ulkolinja-dokumentissa seurataan Kljukvinin ainutlaatuista pakomatkaa Moskovasta Meksikoon ja edelleen Yhdysvaltain rajalle.

Rintamakutsuja on tullut useille vammaisille

Ennen kuin tapasin Kljukvinin, muutama venäläismedia oli tehnyt hänestä jutun. Saadessaan käskyn palvelukseen astumisesta hän otti yhteyttä Mash-verkkojulkaisun toimittajaan, joka kuvasi hänen käyntinsä aluetoimistossa. Siellä virkailija totesi, että vaikka tällä hetkellä miestä ei voidakaan lähettää sotimaan, hän ei tiedä, millainen tilanne on tulevaisuudessa.

Kljukvin ei ollut ainoa sotaan käsketty vammainen. Syksyllä 2022 Venäjän presidentti Vladimir Putin oli julistanut osittaisen liikekannallepanon. Kun Venäjä yritti epätoivoisesti rekrytoida sotilaita Ukrainaan, lukuisat paikallismediat raportoivat kutsuntakirjeitä lähteneen muun muassa pyörätuolissa olevalle miehelle, miehelle ilman jalkaa ja sokealle cp-vammaiselle.

Kuulin Kljukvinin poikkeuksellisesta matkasta tutun tutulta syyskuussa 2023. Siinä vaiheessa hän oli ollut Mexico Cityssä kuukauden verran. Otin häneen yhteyttä ja aloimme jutella puhelimessa. Pyysin häntä myös kuvaamaan kännykällä elämäänsä hotellissa.

Meksikoon tultuaan Kljukvin yritti saada varattua tapaamisajan Yhdysvaltain rajaviranomaisten kanssa CBP One -mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen tarkoituksena oli suitsia kaaosta rajalla, sillä sen avulla turvapaikanhakijat pystyivät etänä varaamaan tapaamisajan viranomaisten kanssa.

Tapaamisen aikana viranomaiset haastattelevat turvapaikanhakijaa ja päättävät, pääseekö hän Yhdysvaltoihin. Tilastojen mukaan sodan alettua yli 100 000 venäläistä rekisteröityi järjestelmään.

Joka aamu Kljukvin avasi sovelluksen ja yritti varata ajan. Koska aikoja on vähän ja halukkaita paljon, ajan saaminen kestää yleensä kuukausia.

Järjestelmän ympärille on syntynyt lukematon määrä erilaisia huijauskeinoja, joilla muun muassa yritetään saada tapaamisaika nopeammin tai keksitään mahdollisimman tehokas ”tarina” turvapaikan saamiseksi.

Näitä markkinoidaan pääosin Telegramissa, ja Kljukvinin matkan aikoihin esimerkiksi ”Stay in the USA” -niminen firma myi turvapaikkatarinoita tarvittavine todistusaineistoineen 6 475 dollarin hintaan.

Kallis ja raskas pakomatka Istanbulista Meksikoon

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 sadat tuhannet venäläiset päättivät jättää kotimaansa. Heistä suurin osa muutti naapurimaihin ja maihin, joissa oli löyhät maahantulorajoitukset, esimerkiksi Turkkiin, Serbiaan ja Arabiemiraatteihin. Noin 70 000 matkusti Meksikon kautta Yhdysvaltoihin.

Kljukvinin matka alkoi elokuussa 2023 ja kulki samaa reittiä kuin tuhansien muidenkin: Moskovasta hän lensi yksin Istanbuliin ja jatkoi sieltä Meksikoon.

Matka on sekä kallis että vaivalloinen. Viisumi- ja muiden rajoitusten takia suurin osa venäläisistä matkustaa Yhdysvaltoihin Turkin ja Meksikon kautta. Meksikossa he yleensä asuvat alkuajan Mexico Cityssä ja siirtyvät sitten lähemmäs rajaa, usein Tijuanaan.

Vaikka venäläisten määrä oli edelleen pieni verrattuna eteläamerikkalaisiin, heistä alkoi muodostua uusi maahanmuuttajaryhmittymä Meksikon rajalle.

Nyt Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on tehnyt jo ennestään vaikeasta reitistä käytännössä mahdottoman.

Tammikuussa Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö kertoi, että presidentti lopetti CBP One -järjestelmän käytön, lisäsi sotilaiden määrää Meksikon rajalla ja tehosti karkotuksia. Ihmiset, jotka olivat kuukausikaupalla odottaneet tapaamisaikaa rajaviranomaisten kanssa, jäivät tyhjän päälle.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn helmikuussa julkaiseman selvityksen mukaan 270 000 ihmistä jäi jumiin Meksikoon, eikä heillä ollut enää mahdollisuuksia hakea turvapaikkaa. 30 000 jo aiemmin varattua aikaa peruutettiin.

Somesta löytyi auttajia ja myös puoliso

Kljukvinin haastattelun näki Yhdysvalloissa asuva Anastasia Morozova. Hän löysi Kljukvinin sosiaalisesta mediasta, ja he alkoivat viestitellä. Käydessään Moskovassa Morozova kannusti poliittisesti aktiivista miestä lähtemään pois Venäjältä.

Parin kuukauden Mexico Cityssä odottelun jälkeen matkakassan pohja alkoi näkyä. Kljukvinilla oli jonkin verran säästöjä ja hän sai edelleen työkyvyttömyyseläkettä Venäjältä, mutta ne eivät riittäneet kustantamaan elämistä Meksikossa. Morozova otti Yhdysvalloista lainaa ja lähetti rahat Kljukvinille.

Tapasin hänet marraskuussa 2023 Tijuanan lentokentällä. Häntä vastassa kentällä oli myös kaksi venäläismiestä, joihin hän oli tutustunut Telegramissa: hekin odottivat haastattelukutsua rajalle.

Hermostuttavaa odotusta rajalla

Lähtöaamuna Kljukvin oli hermostunut. Raja-asemalla oli monen sadan metrin jono, ehkä kilometrinkin, mutta onneksi Kljukvinin ei tarvinnut jonottaa, koska hänellä oli sovittu tapaamisaika.

Kävelin San Diegoon ja odotin Kljukvinin saapumista. En tiennyt, päästetäänkö hänet läpi, joutuuko hän säilöönottoyksikköön vai käännytetäänkö hänet takaisin. Käännyttäminen olisi pahin skenaario – kolmen kuukauden odotus olisi ollut turha, ja lisäksi palautus Venäjälle voisi merkitä vankilaan joutumista.

Huoli oli aiheellinen, sillä maaliskuussa 2023 Yhdysvallat oli The Guardian -lehden mukaan jälleen aloittanut venäläisten pakkopalautukset.

Morozova lähetteli minulle viestejä kysyäkseen, onko Kljukvinista kuulunut mitään.

Yllättäen jo muutaman tunnin kuluttua Kljukvin tuli ulos kädessään liuta papereita, joista tärkein oli kutsu ensimmäiseen kuulemiseen. Siellä hän saisi kertoa tuomarille, miksi juuri hänen pitäisi saada turvapaikka Yhdysvalloista.

Kljukvin sai ajan yli vuoden päähän, joulukuulle 2024, mutta se oli kuitenkin paljon aikaisemmin kuin monella muulla tapaamallani venäläisellä.

Myöhemmin aika kuitenkin siirrettiin lokakuulle 2025. Ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen täytyy jonottaa vielä toiseen kuulemiseen ja kokonaisuudessaan turvapaikkapäätös kestää useamman vuoden.

Ulos kävellessään Kljukvin oli kuin eri ihminen. Nyt ei enää tarvinnut pelätä. Ensimmäistä kertaa näin Kljukvinin hymyilevän.

Saatoin hänet San Diegon lentokentälle, josta hän lensi Baltimoreen Morozovan luokse.

Joulukuussa 2024 he saivat vauvan.