Keski-Suomessa riskiyhmäläiset ovat päässeet rokotuksiin monin eri tavoin: sähköisellä ajanvarauksella, chat-linjalla tai ilman ajanvarausta.
Erityisesti viime lauantaina sairaala Novan terveysaseman 5 000 henkilön rokotuspäivä on saanut kritiikkiä. Pitkät jonot oli maanantaina myös Jämsässä, jossa jonossa vierähti neljäkin tuntia, ja ulkopaikkakuntalaisia käännytettiin pois.
Alueylihoitaja Anne Kirmanen Keski-Suomen hyvinvointialueelta muistuttaa, että hyvinvointialue ei vielä tuota palveluja Jämsässä, vaan siellä toimii Pihlajalinna.
– Pääsääntöisesti on hyvä hakea rokotteet omalta hyvinvointialueella, ja me olemme luvanneet, että rokotteita voi hakea eri sote-asemilta.
Kirmanen myöntää, että keskisuomalaiset ovat olleet eriarvoisessa asemassa riskiryhmien korona- ja influenssarokotuksissa.
– Hyvinvointialue on käynnistynyt vasta tammikuun toinen päiväja nyt on ollut liian paljon sitä, että meidän alueella toimitaan näin ja toisella alueella näin.
Kirmanen lupaa, että kuntalaisinformaatio selkeytyy ensi vuonna, kun rokotuksiin pääsy saadaan yhtenäistettyä.
Keski-Suomen hyvinvointialue aloitti riskiryhmien maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset marraskuun alkupuolella. Rokotuksia annetaan pääosin ajavarauksettomina rokotuspäivinä, joita ei ole kaikissa kunnissa. Liikuntarajoitteiset ovat kuitenkin voineet varata ajan rokotukseen omalle terveysasemalleen.
Keski-Suomessa on tähän mennessä korona- ja influenssarokotettu neljäsosa riskiryhmäläisistä. Koronarokotuksia on annettu 12 300 ja influenssarokotuksia 16 500.
– Meillä on silti ihan hyvä tahti ja saamme jouluun mennessä rokotettua isoimman osan riskiryhmäläisistä, Anne Kirmanen lupaa.
Jyväskylän seuraava massarokotuspäivä on 2. joulukuuta. Siihen hyvinvointialue järjestää lisäresursseja ja aikaisempaa suuremmat tilat sairaala Novassa.