Vakavia A-streptokokkitapauksia on todettu tänä vuonna ennätystahtia, kertoo Uutissuomalainen (USU).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisterin mukaan vakavia tautitapauksia on todettu tähän mennessä jo 365. Se on lähes yhtä paljon kuin vuonna 2018, jolloin tapauksia todettiin ennätysmäärä 372. Tartuntatautirekisterin tilasto alkaa vuodesta 1995.

Husin apulaisylilääkärin, dosentti Eeva Ruotsalaisen mukaan on poikkeavaa, että uusi tautihuippu tulee näin nopeasti. Aiemmin epidemioiden väli on ollut noin kymmenen vuotta.

Ruotsalaisen mukaan on arvioitu, että vakavia A-streptokokkitapauksia on lisännyt samanaikaisesti kiertävien hengitystievirusinfektioiden suuri määrä.

– Tänäkin vuonna Suomessa on ollut kolme koronaepidemiapiikkiä, viime vuodenvaihteesta kevääseen jatkunut influenssaepidemia ja kahtena peräkkäisenä vuonna kohtalaiset RS-virusepidemiat. Tällä voi olla merkitystä vakavien A-streptokokkitautien voimakkaammalle esiintymiselle, Ruotsalainen sanoo.

Ylilääkäri Emmi Sarvikivi THL:stä kertoo, että vakavia A-streptokokkitapauksia on todettu eniten yli 60-vuotiailla.

– Alle 15-vuotiailla löydökset ovat pandemian jälkeen olleet matalammalla tasolla kuin 2018–2019, Sarvikivi sanoo.

Jopa 15–30 prosenttia A-streptokokin vakavaan tautimuotoon sairastuneista ja tehohoitoon joutuneista menehtyy.