Havaijin osavaltion tuomari Derrick Watson ehti ensimmäisenä laatia kirjelmän, joka estää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esittelemän uuden maahanmuuttosäädöksen voimaanastumisen.

Trump esittää 90 päivää kestävää maahantulokieltoa kuuden muslimienemmistöisen maan kansalaisille. Somalian, Jemenin, Libyan, Sudanin, Syyrian ja Iranin valintaa maahantulokiellon kohteiksi perustellaan niiden huonolla matkustajien valvontajärjestelmällä.

Trumpin ensimmäinen yritys maahantulokielloksi

Lisäksi Trump haluaa keskeyttää 120 päivän ajaksi Yhdysvaltain pakolaisten vastaanotto-ohjelman.

Trump esitti samankaltaista säädöstä tammikuun lopussa, mutta se todettiin oikeudessa lainvastaiseksi. Uudessa versiossa Irak on pudotettu pois kieltomaiden listalta, samoin kieltomaiden kansalaiset, joilla on viisumi Yhdysvaltoihin.

"Vihaa ja vahinkoa"

Tuomari Watson käytti 43-sivuisessa kirjelmässään kovaa kieltä Trumpin uudesta esityksestä. Watsonin mukaan maahantulokielto aiheuttaisi esitetyssä muodossa "korjaamatonta vahinkoa".

Trumpin hallinnon laatima esitys on Watsonin mielestä "epälooginen" ja sisältää "merkittäviä ja vastaansanomattomia viitteitä uskonnollisesta vihasta". Esitys rikkoo hänen mukaansa maan perustuslain 1. lisäystä, joka takaa uskontojen yhdenvertaisen kohtelun.

Trumpin hallinto on pyrkinyt vakuuttamaan, ettei kyseisten maiden asukkaille suunnattu maahantulokielto tarkoita, että kielto olisi kohdistettu nimenomaan muslimeihin, vaikka näiden maiden asukkaista yli 90 prosenttia onkin muslimeita.

Tämän väitteen tuomari pyrki kumoamaan käyttämällä Donald Trumpin omia lausuntoja tämän vaalikampanjan ajalta.

Esimerkiksi maaliskuussa 2016 Trump arveli, että "Islam vihaa meitä". Kun häneltä kysyttiin, onko sota hänen mielestään radikaalin islamin ja länsimaiden välillä vai länsimaiden ja islamin yleensä, hän vastasi:

– Niitä on hyvin vaikea erottaa. Ei voi tietää, kuka on kuka.

Vaalikampanjansa aikana hän nimenomaisesti vaati muslimeille täydellistä maahantulokieltoa Yhdysvaltoihin.

Kiista jatkuu korkeimmassa oikeudessa?

Havaijin lisäksi puolisen tusinaa osavaltiota on lähettänyt vastaavanlaisen kirjelmän, joka estää ainakin toistaiseksi Trumpin esittämän maahantulokiellon toimeenpanon. Osavaltiot ovat Kalifornia, Maryland, Massachusetts, New York ja Oregon.

Näiden osavaltioiden toiminnan seurauksena maahantulokiellon torjuminen koskee koko maata.

Esimerkiksi Washingtonin osavaltio sanoo, että sen asukkaat, opiskelijat, yliopistot ja liikeyritykset kärsivät haittaa, kun eivät voi vapaasti palkata työvoimaa.

Trump itse sanoo, että maahantulokiellon estäminen on "ennennäkemätön oikeudellinen ylilyönti". Hän aikoo viedä sen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Lähteet: AFP, AP