DALLAS – Kymmenen. Kaksikymmentä dollaria.

Meksikolainen, paperiton siirtolainen Guadalupe Munjos osaa sanoa lelujen hinnat englanniksi, mutta muutoin naisen englanninkielen taito on vähäinen.

Guadalupe myy pienessä kojussaan leluja Texasin Dallasissa, latinovaltaisella esikaupunkialueella. Naisen vieressä istuvat hänen lapsenlapsensa, Maria ja tämän veli. 

Meksikon rajan tuntumassa sijaitsevassa Texasissa on yli puolitoista miljoonaa paperitonta siirtolaista. Heistä kaksi kolmasosaa on meksikolaisia. Paperittomilla siirtolaisilla tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat maassa ilman oleskeluun oikeuttavaa oleskelulupaa.

Guadalupe kokee, että tunnelma Yhdysvaltain latinoyhteisössä on muuttunut painostavaksi Donald Trumpin tultua presidentiksi. Trump on uhannut karkottaa maasta jopa kolme miljoonaa Yhdysvalloissa laittomasti olevaa siirtolaista.

– Ihmiset ovat peloissaan ja välttävät yhteyksiä viranomaisiin. Osa jopa pelkää lastensa lähettämistä kouluun.

Guadalupen lapsenlapset käyvät koulua ja auttavat isoäitiään lelujen myynnissä. Lapsenlapset ovat onnekkaita, koska he ovat Yhdysvalloissa syntyneinä maan kansalaisia. 

– Perheemme voi pahimmassa tapauksessa hajota, jos Trumpin uhkailemat karkotukset toteutuvat, Guadalupe uskoo.

Yhdysvaltain siirtolaislakien lähtökohta on perheiden koossa pitäminen, joten vanhempien karkotukset ovat käytännössä hyvin vaikeita, mutta eivät mahdottomia.

Texasissa on viime aikoina raportoitu tapauksista, joissa toinen tai ainoa vanhemmista on passitettu rajan taakse hyvin pienienkin rikkeiden takia.

Monet paperittomat ovat eläneet maassa jopa vuosikymmeniä

Poliisi ei pysäytä Dallasissa paperittomia siirtolaisia kadulla pelkän ulkonäön perusteella ja kysy heiltä henkilöpapereita. Useilla paperittomilla siirtolaisilla on oma koti, koska he ovat asuneet Yhdysvalloissa jo vuosia, jolleivat vuosikymmeniä.

Esimerkiksi Texasissa yli puolet paperittomista siirtolaisista on elänyt Yhdysvalloissa runsaat kymmenen vuotta, melkein viidennes kaksikymmentä vuotta.

Trump on uhannut leikata tai jopa katkaista liittovaltion rahoituksen niiltä osavaltioilta, jotka suhtautuvat ymmärtäväisesti siirtolaisiin. Jakolinja on hyvin poliittinen: demokraatit suhtautuvat siirtolaisiin ymmärtäväisemmin kuin republikaanit. 

Yhdysvaltain "turvasatamakaupungit"

New Yorkissa pormestari Bill de Blasio, demokraatti, ilmoitti tammikuussa, että hänen kaupungistaan ei karkoteta lainkuuliaisia asukkaita eikä perheitä hajoteta. 

Laittomasti maahan tulleiden siirtolaisten lapset saavat automaattisesti kansalaisuuden, jos he syntyvät Yhdysvalloissa.

– Korkein oikeus on päättänyt, että lapset pitää laittaa kouluun, olivatpa heidän vanhempansa Yhdysvalloissa kansalaisina, asumisluvalla tai laittomina siirtolaisina, muistuttaa siirtolaislakitoimiston päällikkö Antonio Meloni New Yorkista.

"Pelkäsin, että äitini on viety"

Meksikolaistaustainen Melisa Hernandéz on käynyt koulut Yhdysvalloissa. Parikymppinen nainen on syntynyt Yhdysvalloissa ja hänellä on maan kansalaisuus, mutta äiti... Hän on paperiton meksikolainen.

Melisan ääni hiljenee, kun hän muistelee lapsuuttaan.

– Kun tulin koulusta kotiin, pelkäsin, että äitini on viety. Iltaisin rukoilin, että tulisi laki, joka pelastaisi äidin. Pelko oli aina läsnä, Melisa kertoo.

Melisan äiti tuli Yhdysvaltoihin yli 20 vuotta sitten. Äiti on käynyt entisessä kotimaassaan vain kerran, oman isänsä hautajaisissa. Paperittomat siirtolaiset pelkäävät, että he eivät enää onnistu pääsemään takaisin Yhdysvaltoihin.

– Yläkoulussa ystävieni vanhemmat karkotettiin takaisin Meksikoon. Se oli surullista ja musertavaa. Mietin, että kyse voisi olla omasta äidistäni, Melisa sanoo.

Melisa on opiskellut ja pärjännyt elämässään. Nykyisin hän työskentelee latinoiden oikeuksia puolustavassa järjestössä. Myös Melisan mielestä torjuva suhtautuminen maahanmuuttajiin on lisääntynyt Trumpin valtaannousun jälkeen.

– Trumpin kannattajat antavat meidän ymmärtää, ettemme kuulu tänne. Yhdysvallat on kuitenkin aina ollut kotini. Mutta selvästi se tunne, että meitä ei haluta tänne, kasvaa, Melisa kuvailee.

"Äitini joutuisi asumaan 10 vuotta Meksikossa"

Monet paperittomat siirtolaiset sukulaisineen kokevat olevansa väliinputoajia, joille ei ole paikkaa oikein missään. Yhdysvalloissa he ovat muukalaisia, mutta entisessä kotimaassaan amerikkalaisia.

– Laillisen aseman saaminen on käytännössä todella vaikeaa. Esimerkiksi äitini joutuisi elämään 10 vuotta Meksikossa ennen kuin hän voisi edes hakea Yhdysvaltain kansalaisuutta. Me lapset asumme Yhdysvalloissa, joten äitini ei halua lähteä maasta pois, sanoo Melisa.

Myös lelujaan myyvä Guadalupe haluaa jäädä Yhdysvaltoihin. Vähäiset tienistit ovat entisen kotimaan ansioita paremmat ja lapsenlapset ovat Yhdysvalloissa. Pelolle ei saa antaa sijaa vaan Guadalupen mielestä latinoiden pitäisi pyrkiä vaikuttamaan asioihin omien järjestöjensä kautta.

Guadalupen ja lastenlasten myyntikojua suojaa vaaleanpunainen kangas. Kuin enteenä tulevasta se pyrkii tuulessa kojusta eroon.