Yhdysvalloissa senaatti on vahvistanut ympäristövirasto EPAn arvostelijana tunnetun Scott Pruittin nimityksen viraston johtajaksi.
Republikaanienemmistöinen senaatti hyväksyi nimityksen äänin 52–46, demokraattien jarrutusyrityksistä huolimatta. Pruitt vannoi virkavalansa myöhemmin perjantaina.
Pruitt on sanonut, että "liiallinen ympäristölainsäädäntö" on vienyt miljardeja dollareita Yhdysvaltain taloudesta. Republikaanisenaattorien mukaan Pruittin aikana ympäristöviraston tavoitteet määritelläänkin uudelleen.
– Virastosta on tullut rangaistusluonteisia säännöksiä, joista on seurannut työpaikan menettäminen monille amerikkalaisille. Pruitt tuo kaivatun muutoksen, sanoi senaatin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja John Barrasso.
Yhteydet energiayhtiöihin syynissä
Demokraatit ovat vaatineet Pruittia julkaisemaan yhteydenpitonsa öljy- ja kaasuyhtiöiden johtajien kanssa ajalta, jolloin hän toimi öljyntuottajaosavaltio Oklahoman oikeusministerinä.
Oklahomalainen tuomari määräsi torstaina Pruittin luovuttamaan suurimman osan sähköposteista ensi viikon alkuun mennessä. Demokraattien mielestä Pruittin nimitystä olisi pitänyt lykätä, kunnes viestit on julkaistu.
Ympäristöaktivistit ovat maalanneet Pruittista kuvaa öljy- ja kaasuteollisuuden käsikassarana. Järjestöt arvelevat, että Pruittin aikana energiayhtiöitä koskevaa sääntelyä puretaan ja monia presidentti Barack Obaman aikana tehtyjä ilmastopäätöksiä kumotaan.
Oklahoman oikeusministerinä ollessaan Pruitt haastoi useaan otteeseen muun muassa Obaman suunnitelman voimalaitosten hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Presidentti Donald Trump on sanonut aikovansa kaataa hankkeen lopullisesti.
Tammikuussa Pruitt sanoi senaatin kuulemisessa olevansa eri mieltä Trumpin kommenteista, joiden mukaan ilmastonmuutos olisi huijausta. Hän on kuitenkin epäillyt tieteellistä näyttöä ilmaston lämpenemisestä ja sitä, onko se ihmisen aiheuttamaa.
Sadat entiset ja nykyiset EPAn työntekijät ovat vastustaneet Pruittin nimitystä. Pruittin pelätään ryhtyvän virastossa laajoihin säästötoimiin ja irtisanomisiin.
Lähteet: Reuters, AP