Uutistoimisto AP on saanut haltuunsa Yhdysvaltain uuden hallinnon muistion, jossa suunnitellaan kansalliskaartin käyttöä maassa laittomasti olevien siirtolaisten etsimiseksi ja karkottamiseksi.
Muistion on kirjoittanut Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri John Kelly ja muistion kerrotaan kiertäneen ministeriössä jo kahden viikon ajan.
Kelly esittää muistiossa, että 100 000 kansalliskaartin sotilasta lähetettäisiin etsimään ja pidättämään maassa laittomasti oleskelevia siirtolaisia.
Kaartilaiset voisivat toimia yhdessätoista Meksikon rajalla tai rajan lähellä sijaitsevassa osavaltiossa. Näiden osavaltioiden kuvernöörit saisivat päättää, ottaisivatko kyseisen osavaltion kansalliskaartit osaa operaatioon.
Muistio on osoitettu tulli- ja rajavartiolaitosten johtajille ja se on tarkoitettu presidentti Donald Trumpin 25. tammikuuta antaman, maahanmuuttoa rajoittavan asetuksen lisäohjeeksi.
Tiedottaja tyrmää
Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer kiistää AP:n tiedot. Hänen mukaansa kansalliskaartilaisia ei aiota lähettää siirtolaisten perään.
Jos muistiossa esitetyt toimet kuitenkin toteutettaisiin, olisi se valtava muutos Yhdysvaltain kansalliskaartin toimintaan.
Kaartilaisia on käytetty ennenkin laittomien siirtolaisten maahanpääsyn estämiseen, mutta vain Meksikon rajan tuntumassa. He ovat mm. rakentaneet raja-aitoja Meksikon rajalle.
Heinäkuussa 2014 Teksasin kuvernööri Rick Perry lähetti tuhat kansalliskaartilaista raja-asemille, kun Keski-Amerikassa leimahtaneet väkivaltaisuudet ajoivat suuren määrä pakolaislapsia Yhdysvaltain rajalle. Kaartilaisten tehtävä oli antaa heille humanitaarista apua.
AP:n haastattelemat osavaltioiden kuvernöörit sanoivat joko ettei heillä ollut tietoa asiasta tai että oli liian aikaista kommentoida sitä.
Presidentti Trump on luvannut karkottaa maassa olevat noin 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Monet osavaltiot ja kaupungit vastustavat ajatusta ja ovat luvanneet määräyksen kohteena oleville ihmisille turvapaikan.
Lähde: AP