Kristillisdemokraatit Eduskuntavaalit 2011
Ääniosuus 6,6 % (-0,4)
Ääniä 16 345
Valitut kansanedustajat 1 (-)
Peter Östman 5 349
Kristillisdemokraatit saavat olla varuillaan keskustan rynnistyksen takia. Puolueella on kaksinkertainen kannatus arvokonservatiivisessa Vaasan vaalipiirissä koko maan tilanteeseen verrattuna. Viime vaaleissa puolue saavutti yhden paikan 6,6 prosentin kannatuksellaan.
Puolueen tavoitteena Vaasan vaalipiirissä onkin säilyttää yksi edustajapaikka myös ensi vaalikaudella.
Luotolainen Peter Östman nousi uutena eduskuntaan yli 5 300 äänellä. Paikka Östmanille aukesi kun puolueen entinen puheenjohtaja Bjarne Kallis vetäytyi vapaaehtoisesti.
Kalliksen siirtyminen syrjään ei kuitenkaan heilauttanut kristillisdemokraattien ääniosuutta, vaikka Östman jäi 2 500 ääntä Bjarnen edellisestä potista.
Östman keräsi äänensä lähinnä rannikon kaksikielisiltä alueilta. Tunnettavuus kansanedustajana ja asema kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana helpottaa tällä kertaa yrittäjätaustaisen Östmanin kampanjointia.
Sekoittaako Bjarne Kallis KD:n pakkaa?
Viime kerralla mukana olleista ehdokkaista perusturvajohtaja Helena Lahtinen Lapualta ylsi puoleentoista tuhanteen ääneen. Tuhannen äänen rajaa kolkuttelivat myös nyt ehdolla olevat kokkolalainen terveydenhoitaja Pirkko Häli ja yrittäjä Mauri Salo, kokeneita kunnallispoliitikkoja molemmat.
Myös vaasalaisen faktorin Heimo Hokkasen ääntenlaskua kannattaa seurata
Kristillisdemokraatit täyttivät ehdokaslistaansa miltei viimeiseen saakka, mutta saivat listan lopulta täyteen.
Entisen puheenjohtajan Bjarne Kalliksen paluu politiikkaan nyt kokoomuksen riveissä voi sekoittaa kristillisdemokraattien pakkaa etenkin Keski-Pohjanmaalla. Tämä yhdistettynä keskustan ennakoituun voittoon pistää KD:n vaalityöhön säpinää.
– Uskon, että Bjarnelle uskollisia äänestäjiä löytyy etenkin Kokkolan seudulta, mutta uskon KD:n äänestäjien pysyvän silti uskollisena omalle puolueelleen ja omalle joukolle, ennakoi Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Juha Paananen.
Kristillisdemokraatit pitävät kampanjoinnissaan tuttuun tapaan esillä perinteisiä arvoja. Päättyvän vaalikauden aikana käyty keskustelu homoliitoista tiivisti koko tarmollaan avioliittolain muutosta vastustanutta puoluetta konservatiivisessa vaalipiirissä ja voi saada mukaan myös uusia kannattajia.
– Itse haluaisin tuoda esille myös yrittäjähenkisyyden ja eteenpäin katsomisen. Tämä on kuitenkin aluetta, jossa on paljon pk-yrityksiä, toteaa Paananen.