Kristillisdemokraattien ehdokkaat Ylen vaaligalleriassa
Kymen vaalipiirissä kristillisdemokraateilla on ollut yksi kansanedustajan paikka kaksi edellistä kautta (2007–2015), ja se on kuulunut kouvolalaiselle Sari Palmille. Ennen Palmia puolueella oli Kymen piirissä kansanedustaja vaaliliitolla saamien äänten turvin kaksi kautta 1995–2003. Kouvolalainen Sakari Smeds kuitenkin putosi 2003 vaaleissa vaaliliitosta huolimatta.
Etelä-Savossa puolueella on ollut myös aiemmin vaaliliitto. Vuoden 2011 vaaleissa vaaliliitto oli kokoomuksen kanssa, silloin läpi meni kokoomuksen Lenita Toivakka. Vuoden 2007 vaaleissa KD lyöttäytyi vaaliliittoon kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa, silloin läpi menivät kokoomuksen Lenita Toivakka ja Olli Nepponen. Eipä ihme, että puolueessa heräsi kritiikkiä vaaliliittoja kohtaan: potin korjasi aina joku muu kuin kristillisdemokraatti.
Nyt puolue lähtee omineen ottamaan kokoomukselta yhtä paikkaa. Ylen vaalipiirikohtaisen ennustuksen mukaan puolue menettäisi paikkansa. KD:llä on kuitenkin omat laskelmansa, minkä mukaan paikka säilyy ja kokoomus menettäisi yhden paikan.
Ehdokkaat taistelevät äänistä keskenään
Vuoden 2011 vaaleissa istuva kansanedustaja Sari Palm keräsi ylivoimaisesti eniten ääniä (4 621). Savonlinnalainen Teuvo V. Riikonen sai toiseksi eniten (2 880) ja kolmanneksi lappeenrantalainen Juha Turkia (2 058). Vaalien jälkeen Turkia sai kristillisistä tarpeekseen ja loikkasi perussuomalaisiin. Mennessään hän haukkui Sari Palmin yhteistyökyvyttömyydestä.
Palm itse joutui itse ihmettelemään sivusta, kun Juha Turkia istui Ylen järjestämässä vaalipaneelissa istuvan kansanedustajan sijaan.
Ja neljä vuotta myöhemmin – kuin uusintanäytöksenä – Sari Palm sai jälleen ihmetellä Ylen järjestämää Kaakkois-Suomen uuden vaalipiirin historian ensimmäistä vaalipaneelia kotisohvalta. Piiritoimistossa tunnustettiin moka. Ylen lähettämää kutsu oli Kymen piirissä luettu huolimattomasti ja eteläsavolaiset ehtivät ilmoittaa paikalle oman ehdokkaansa, Palmin pahimman kilpailijan Teuvo V. Riikosen.
Sitä voivat äänestäjät pohtia, pitääkö istuvan kansanedustajan olla se, joka edustaa puoluetta ensisijaisesti. Ja pitääkö muiden ehdokkaiden kerätä ääniä itselleen vai istuvalle kansanedustajalle? Kerätäänkö ääniä yhteistyössä vai kukin yksin omalla tontillaan? Jos tämä on epäselvää, voi joku joskus vähän kiilatakin, jopa kristillisdemokraateissa.
Juha Turkian jälkeen Etelä-Karjalassa ei ole ollut yhtä valovoimaista kristillisdemokraattia, Turkia saattoi jopa viedä joitakin ääniä mennessään. Kristillisdemokraatteja viime kesänä tv-ohjelmassa reippaasti ravistellut 3. varapuheenjohtaja Laura Peuhkurikaan ei halunnut asettua ehdolle.
Puolueen 2. varapuheenjohtaja Teuvo V. Riikonen voi kerätä ääniä myös Etelä-Karjalasta. Lisäksi kaikki kristillisdemokraatit eivät halua äänestää naista.
Puolueen nuorisoehdokkaita edustavat Lappeenrannan paikallisosaston puheenjohtaja Tarja Turunen (34 v.), Hilla Ryösö (20 v. ) Lappeenrannasta sekä Esa Ruhanen Hirvensalmelta. Muita alle 40-vuotiaita ehdokkaita ei ole.
Lisätty Esa Ruhanen alle 40-vuotiaisiin ehdokkaisiin 27.3. klo 8:08
Korjaus klo 9:57 Teuvo V. Riikonen ei työskentele Parikkalassa vaan Parikanniemisäätiössä Mikkelin Ristiinassa.
**
**