Paavo Lipposen muistelmien toinen osa _Murrosten aika 1979–1995 _kertoo loppupuolella Lipposen noususta SDP:n johtoon ja pääministeriksi.
Lipposen tie SDP:n vallankahvaan ei ollut suoranaista voittokulkua. Hänellä oli jo laaja poliittinen kokemus pääministeri Mauno Koiviston poliittisena sihteerinä ja SDP:n politiikan linjaajana, kun hän pääsi eduskuntaan vuonna 1983. Seuraavissa vaaleissa Lipponen yllätyksekseen putosi. Kansanedustajan paikka heltisi täpärästi taas 1991 vaaleissa, viimeisenä Helsingin viidestä demariedustajasta. Vaalitilaisuudessa pääosassa esiintyi ajan tv-hahmo kauppaneuvos Paukku, mitä myös paheksuttiin.
Lipponen visioi ja otti näkyvästi kantaa asioihin eduskunnan ulkopuolellakin. Suomen jäsenyyttä Euroopan yhteisössä Lipponen ajoi varhain. Nimi oli näin ollen esillä SDP:n puheenjohtajaksi moneenkin otteseen, mutta vaimea vaalikannatus jarrutti. 1990 Lipponen haastoi puheenjohtaja Pertti Paasion, mutta hävisi vaalissa.
Vuoden 1993 puheenjohtajakisaan ennakkosuosikkina lähti Antti Kalliomäki. Ehdolla olivat myös Tarja Halonen, Matti Louekoski ja Antero Kekkonen. Metalliliitossa tuolloin toiminut, nykyinen perussuomalaisvaikuttaja Matti Putkonen teki liittojen parissa taustatyötä, joka vakuutti Lipposen lähtemään kisaan. Lipposta markkinoitiin muutosvoimana.
– En ollut voitonvarma vaan voitontahtoinen, hän kirjoittaa.
Yllättäen Lipponen voitti jo ensimmäisellä kierroksella.
Lipposesta tuli oppositiojohtaja keskelle lamaa. Valtaa piti Esko Ahon porvarihallitus. Lipposen mukaan sen suurin heikkous kriisioloissa oli kyvyttömyys yhteistyöhön palkansaajajärjestöjen kanssa.
Seuraavissa vaaleissa SDP:n kannatus kasvoi yli 28 prosenttiin, mikä on paras tulos sotien jälkeen. Keskustaa alati epäilevä Lipponen halusi hallitukseen mieluummin kokoomuksen. Lipposesta tuli sateenkaarihallituksen pääministeri.
Lipponen mainitsee, että pienessä sinipunapiirissä hallitusohjelmaa oli ilman häntä valmisteltu jo ennen vaaleja. Kuuluisat leikkauslistat teki vasta hallitus.
Keskustakauna elää
Lipponen halusi pysyä puolueen kuppikuntien ja valtaklikkien ulkopuolella. Hän ei pyrkinyt Sorsan lähipiiriin ja halusi etäisyyttä myös Koivistoon, kun tästä tuli presidentti. Oikeistodemarin leimaa Lipponen ei tunnusta.
Lipposelle varoittava erimerkki oli Sorsan ympärille syntynyt palvontapiiri, joka pyrki pönkittämään asemaansa. Itse Sorsa taas ei alkuun meinannut tehdä tilaa ministerinä seuraajalleen Paasiolle.
Lipponen kehuu kohteliaasti useimmat kohtaamansa politiikot. Keskustakauna on kuitenkin syvällä. Lipposen mukaan varsinkaan Paavo Väyrynen ei ole saanut mitään hyvää aikaan.
Puoluetoveri Erkki Tuomiojan kanssa Lipponen on yleensä eri linjoilla, mutta miesten välillä on Lipposen mukaan keskinäinen kunnioitus.
Miten Lipposesta tuli Mooses?
Lipposen esiintymistä pidettiin aluksi kankeana. Hänen ei uskottu pärjäävän Ahoa vastaan tv-tenteissä. Ensimmäinen tv-tentti menikin Lipposen mielestä penkin alle.
Messukeskuksen suuressa vaalitilaisuudessa Lipponen sai hengen päälle ja päätti puheensa: "Voin olla hidaspuheinen, mutta niin oli Mooseskin."
Mooses-vinkin oli antanut entinen ministeri Esko Niskanen. Nimitys jäi elämään.