Mistä on kyse?
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen tukee vahvasti keskustan kansanedustajan Timo Kallin esitystä yrityskohtaisten palkkaratkaisujen lisäämisestä.
Kalli esitti maanantaina Ylen haastattelussa, että yrityskohtaiset palkkaratkaisut voisivat osaltaan parantaa Suomen kilpailukykyä vaikeassa taloustilanteessa. Kalli toivoi, että työmarkkinajärjestöt lähtisivät mukaan kehittämään uudenlaista palkkapolitiikkaa.
– Hienoa, että nyt myös keskustasta löytyy ymmärrystä pk-yrittäjyyden edistämiselle ja uusien työpaikkojen luomiselle, Satonen sanoo ja muistuttaa, että kokoomus on pitkään puhunut yrityskohtaisten palkkaratkaisujen puolesta.
Satonen: Työmarkkinoita uudistettava
Kokoomusryhmän puheenjohtaja Satonen sanoo, että Suomen uusista työpaikoista merkittävä osa syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Hänen mukaansa pk-yritysten työllistämiskynnys on liian korkea ja työmarkkinoita on uudistettava.
– Viesti kaikille puolueille on selvä: menneisyyteen takertuminen ei ole enää vaihtoehto. Kun asioita ratkaistaan maalaisjärkeä käyttämällä työpaikalla ja asioista sovitaan enemmän paikallisesti, voidaan sekä parantaa yrityksen kilpailukykyä että turvata työpaikkojen säilyminen, Satonen sanoo.
Erimielisyyksien aihe
Keskustan ja kokoomuksen piiristä tulleet esitykset herättänevät keskustelua erityisesti vasemmistossa.
Vasemmistopuolueet ja ay-liike ovat perinteisesti tukeneet yleissitovia työehtosopimuksia ja suhtautuneet kriittisesti esityksiin työpaikkakohtaisista palkoista. Ne näkevät, että työpaikkakohtainen sopiminen heikentää tasa-arvoa ja työntekijöiden oikeuksia.