Kristillisdemokraattien Sari Essayah sanoo Uuden Suomen haastattelussa tukevansa puolueen istuvaa puheenjohtajaa Päivi Räsästä.

Essayah ei kuitenkaan ota kantaa siihen, tukeeko hän Räsästä vuoden 2015 puoluekokouksessa.

Räsänen kertoi lauantaina Helsingin Sanomissa, että Essayah haluaa hänen jatkavan kristillisdemokraattien puheenjohtajana.

Uudelle Suomelle Essayah ei kommentoi, aikooko hän itse asettua ehdolle puolueen puheenjohtajaksi.

Essayahin mielestä "fokus" pitäisi siirtää oikeaan asiaan eli eduskuntavaaleihin. Hänen mukaansa viimeaikainen kuohunta kristillisdemokraattien ympärillä on haitannut puolueen yhtenäisyyttä.

– Julkisessa keskustelussa joissain kommenteissa sävy on ollut sellainen, että se ei ole puolueen edun mukaista, Essayah sanoo Uudessa Suomessa.

Hän kertoo päättävänsä syksyllä, asettuuko ehdolle eduskuntavaaleihin.

Yle Uutiset ei ole tavoittanut Essayahia kommentoimaan asiaa.