Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Sauli Ahvenjärvi uskoo, että Sari Essayahin tuki puheenjohtaja Päivi Räsäselle kaataa hankkeet puolueen puheenjohtajan vaihtamiseksi.

Ahvenjärvi ei usko, että puheenjohtajakisaan nousisi tässä vaiheessa enää muita ehdokkaita.

- Pidän sitä kyllä aika epätodennäköisenä. Ei tässä oikeastaan muita nimiä ole ollut esillä, Ahvenjärvi toteaa.

Ahvenjärvi on aikaisemmin ilmoittanut itse olevansa käytettävissä ehdokkaaksi, mutta sanoo tehneensä sen vain, että vaaliin saataisiin useampia ehdokkaita.

- Se liittyy siihen toteamukseeni, että olisi hyvä, että tällaisessa vaalissa olisi enemmän kuin kaksi ehdokasta. Jos siellä nyt olisi ollut istuva puheenjohtaja ja Sari Essayah, niin olisin sitten voinut olla kolmantena mukana, ja sitten mahdollisesti vielä joku muukin nimi, sanoo Ahvenjärvi.

Ahvenjärven mukaan kristillisdemokraattien puoluehallitus todennäköisesti peruu syksylle suunnitellun ylimääräisen puoluekokouksen. Kokouksessa oli tarkoitus muuttaa puolueen sääntöjä niin, että puheenjohtajan vaihto olisi ollut mahdollista ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.