MTV Uutisten kyselyn perusteella useat piirijohtajat katsovat, ettei Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Päivi Räsästä kannata vaihtaa ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
15 puheenjohtajasta viisi ei vaihtaisi Räsästä vaalien alla. Vaihtamisen kannalla on vain kolme piirijohtajaa. Seitsemän piirijohtajaa ei ota asiaan tiukkaa kantaa. Näistä seitsemästä monet olisivat silti halukkaita tarkastelemaan puolueen tilannetta tai linjaa ennen vaaleja.
Piirijohtajat vaikuttavat olevan Räsäsen tukena puolueen eliittiä vahvemmin. Yle Uutisten kesä-heinäkuun vaihteessa tekemässä kyselyssä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenistä 10 oli halukkaita vaihtamaan Räsäsen ja kuusi halusi hänen jatkavan. Viisi ei ollut muodostanut vielä kantaansa ja viittä ei tavoitettu kyselyä varten.
Kristillisdemokraattien on määrä kokoontua kesän jälkeen ylimääräiseen puoluekokoukseen päättämään, voidaanko puheenjohtajasta päättää ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.