Universiadit eivät herätä kansojen syvissä riveissä suurta mielenkiintoa Suomenniemellä. Iso osa urheilua seuraavasta väestöstä ei välttämättä edes tiedä ketkä kisoissa kilpailevat. Kysymyshän on ”opiskelijoiden olympialaisista”, osallistujamäärältään maailman toiseksi suurimmasta urheilutapahtumasta kesäolympialaisten jälkeen.
Ensimmäiset kesäuniversiadit järjestettiin Torinossa vuonna 1959, ja tänä lauantaina virallisesti avattavat kisat ovat järjestyksessään jo 27:nnet. Isäntäkaupunkina toimii Venäjän Kazan, joten itänaapurit saavat hyvää harjoitusta suurkisojen järjestämisestä ennen ensi vuoden Sotshin talviolympialaisia.
Sotshin kisajärjestelyt ovat Venäjältä tulleiden tietojen mukaan olleet ennätyskalliit, eikä ruplissa ole säästelty 800 kilometriä Moskovasta itään sijaitsevassa miljoonakaupungissakaan. Jalkapalloseura Rubin Kazanista ja jääkiekkoseura Ak Bars Kazanista tunnettuun isäntäkaupunkiin on rakennettu uusi pramea kisakylä, lentokenttäterminaali ja lukuisia moderneja urheiluhalleja. Ne ovat vain investointien näkyvin osa ”Venäjän urheilupääkaupungissa”.
Loistaville puitteille tulee käyttöä tulevan kahden viikon aikana. Noin 10 000 urheilijaa kisaa mitaleista 27 eri urheilumuodossa. Monissa lajeissa, kuten voimistelussa ja uimahypyissä, kilpailujen taso on yhtä kova kuin aikuisten MM-kisoissa, ja universiadit ovat monen tulevaisuuden tähtiurheilijan ponnistuslauta.
Suomesta mukana on 84 urheilijaa 15 eri lajissa. Suomalaisurheilijat ovat kansallista kärkipäätä, kun mukana on useita Suomen mestareita ja aikuisten maajoukkue-edustajia. Kazaniin korkein odotuksin matkaavat muun muassa voimistelija Tomi Tuuha, pikajuoksija Hanna-Maari Latvala sekä viime kisoissa hyvin menestyneet koripallojoukkueet.
Jos suomalaiset mielivät mitaleille, tulee heidän venyä jälleen kerran taitojensa ja kykyjensä ylärajoille. Maailman huippuja vastaan kilpailtaessa karttuu tietenkin uran kannalta tärkeää kisakokemusta, mutta kuten Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen ennen kisoja sanoi, universiadit eivät ole ainoastaan kokemusten hankkimispaikka vaan myös tulosten tekopaikka.
Toivottavasti Suomen joukkueen tuliaisina on muutakin kuin kisakokemusta.
Ossi Karvonen
Kirjoittaja opiskelee urheilujournalismia Vierumäellä