Juuri kun lyhytsanaisuudestaan tuttu Kimi Räikkönen todella halusi puhua, tallin tekniikka ei sallinut sitä. Formula ykkösten radiolaitteisto osoittivat taas heikkoutensa kriittisellä hetkellä. On käsittämätöntä, että niinkin yksinkertaista asiaa kuin radiosignaalia ei saada kulkemaan kahden aseman välillä. Sotilastason viestintävälineistöstä huolimatta.
Syitä moiseen voidaan etsiä rata-alueen korkeuseroista, kantoalueesta, alueen muista signaaleista, mutta yksinkertaisimmillaan mikrofonin liittimestä, jonka kiinnittäminen on mekaanikon vastuulla hänen valmistellessaan kuljettajaa ohjaamoon lähtöruudukossa.
Radion pettämisellä oli merkitystä Räikkösen voiton luisumiselle käsistä, mutta minua mietityttää kuljettajan ja tallin eriävä mielipide siitä, miten rengastaktikoinnin kanssa olisi pitänyt toimia kisan loppuvaiheessa. Tämä, kun ei ollut ensimmäinen kerta puolentoista vuoden yhteistyön aikana.
Koska radio ei toiminut, Lotuksen varikkomuurilla päätettiin kutsua Räikkönen sisään kierrosaikojen perusteella. Päätöshetkellä kisaa johtanut Räikkönen itse kertoi kisan jälkeen, että olisi ollut valmis ottamaan riskin ja ajaa kisa loppuun kuluneilla renkailla. Kierroksia oli jäljellä tusinan verran ja Sebastian Vettelin olisi pitänyt ajaa Räikköstä kiinni vähintään sekunti kierrosta kohden, jotta olisi edes päässyt hyökkäysetäisyydelle.
Toimiva radio olisi mahdollistanut neuvottelun ja tarkemman tilannearvion. Oikea ratkaisu ei koskaan selviä, mutta uskon Räikkösen tienneen mitä oli tekemässä. Ainoastaan hän tiesi tarkasti renkaiden tilanteen ja miten ne olisi saatu kestämään loppuun asti.
Mitä pitää siis tehdä jatkossa paremmin? Räikköselle tarjotaan yhä parempaa tukea tilannearvioihin, mutta annetaan täysi vastuu kisatilanteen lukemiseen.
Saksan osakilpailussa oli paljon samankaltaisuuksia samaan aikaan pelattuun Wimbledonin tennisfinaaliin. Pisteissä Räikkönen saattaa olla kolmantena, mutta todellisuudessa asfaltilla ottivat mittaa toisistaan kaksi parasta kuljettajaa. Samoin kuin maailmanlistan kärkipari Murray ja Djokovic tennisnurmella. Molemmissa peleissä panoksena oli himoittu kotivoitto, joka saavutettiin, mutta vain taistelemalla verenmaku suussa.
Wimbledonin finalistit olivat kentällä ypöyksin. Nurburgringillä kuljettajilla oli sentään mahdollisuus saada apua tallikavereiltaan. Vettel jäi yksin Mark Webberin varikkodraaman seurauksena, mutta Räikkösen apupoika Romain Grosjean pelasi suorastaan loistavasti.
Ilman radio-ongelmaa Lotus olisi hyvittänyt suuren osan Silverstonen taktiikkakömmähdyksestä. Oli onnistunut veto ajattaa Räikköstä ja Grosjeania eri taktiikalla. Pitkään kakkosena ajanut ranskalainen pystyi painostamaan Vetteliä kärjessä ja takana Räikkönen saattoi ajaa renkaita säästäen, koska tiesi tallikaverin antavan sopivassa kohdassa tietä.
Lotus rohkeni jopa yksinkertaistaa asioita luopumalla “laitteeksi” kutsutusta, ilmavirtauksia tehostavasta, tupla DRS –ratkaisusta. Radan pinnan kuumuus antoi tallille renkaiden osalta jälleen riittävän edun. Oli järkevää olla kikkailematta aerodynamiikkakilkuttimien kanssa.
Wimbledonin tapaan Saksan GP oli hikinen titaanien taistelu. Maaliin tultuaan Vettel myönsi radion välityksellä spontaanisti kisan olleen tosi kovan. Hänellekin mahtui mukaan tukalia tilanteita; kuten KERS-järjestelmän hetken kestänyt vika. Vettel miltei kaulaili Räikköstä heidän valmistautuessaan palkintoseremonioihin. Niin innostunut hän saamastaan haasteesta oli. Ketään muuta kohtaan reaktio ei ole ollut sama.
Kunnon vastus saa Vettelin syttymään. Hän ei halua päästä helpolla. Hän haluaa joutua koville. Vettel myös tietää, että yhä lähempänä on se päivä, jolloin tilanne kärjessä käy yhä tukalammaksi. Asemasta voi joutua jopa luopumaan.
Tuntuu siltä, että hän soisi juuri Räikkösen antavan tuon vastuksen ja haasteen. Mutta kummalla tavalla kohdata se: Lotuksen vai Red Bullin autolla? Siinä riittää miettimistä.
Jukka Mildh