Kun me suomalaiset olemme eurooppalaistuneet ja kansainvälistyneet, niin samoin on käynyt meitä ympäröivän luonnon kanssa.

Globaali ötökkäarmeija työntää kärsäänsä entistä hanakammin pohjoisen asukkaiden reviirille muinaisten viikinkien tavoin. Uusia lajikkeita niin isommissa kuin pienemmissäkin surviaisissa tavataan vuosittain.

Samoin tuntuu käyvän myös kotoisalle ilmastollemme. Päivittäinen säätila on yhä arvoituksellisempi. Kasvihuonepäästöt ovat ennätyslukemissa, ilmasto lämpenee ja jäätiköt sulavat.

Säästä myös keskustellaan entistä vilkkaammin. Suomalaisten suosituin ”small talk” on saanut uutta nostetta alleen ja meteorologin astumista sääkartan eteen odotetaan yhtä jännittyneinä kuin lottoarvontaa. Sääennuste on yhtä arvaamaton.

Eipä ole montaa päivää siitä, kun seurasimme tai otimme jopa osaa tuhansien salamoiden voimannäyttöön. Elviiran nimipäivänä salamat löivät niin voimakkaasti ja vaarallisesti, että ihmisiä kehotettiin poikkeuksellisella vaaratiedotteella siirtymään tarvittaessa sisätiloihin.

Rajuinta salamointi oli Padasjoella, missä ukkosiin liittyvät rankkasateet huuhtoivat maankamaraa ennätyksellisin määrin. Lisäksi tuhansien kotitalouksien sähköt katkesivat voimakkaiden ukkoskuurojen myötä.

Vaikka sääolosuhteet ovatkin olleet useasti varsin poikkeukselliset vanhaan totuttuun tai vanhaan miesmuistiin nähden, niin silti tuntuu, että media mielellään liioittelee sääilmiöillä synnyttääkseen vetäviä juttuja. Sää myy hyvin mediamarkkinoilla.

Yliammuntaa tapahtuu helposti, kun puhutaan tappajahelteistä, tainnuttavista salamoista tai asunnot viemäriin huuhtovista rankkasateista.

Onko elämä tullut vaarallisemmaksi, vai varoitellaanko meitä entistä herkemmin ja väliin suottakin?

Veikkaanpa tätä jälkimmäistä. Vetävällä sääjutulla voi täyttää etusivun päiväksi, pariksi tai jopa viikoksi.