Luin hiljattain Taina Kinnusen uusimman kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin. Kirjan sisältö jäi mietityttämään pitkäksi aikaa. Samaistuin siinä esitettyihin käyttäytymismalleihin monilta osin.
Kirja käsittelee suomalaista kosketuskulttuuria, tai enemminkin sen puuttumista. Meillä ei ole samanlaisia luontevia koskettamisen tapoja kuin monessa keskieurooppalaisessa kulttuurissa, missä halaaminen ja suukottaminen ovat osa jokapäiväistä kanssakäymistä.
Kirja on koostettu reilun neljänkymmenen suomalaisen kosketuspäiväkirjoja analysoimalla. Useaa näistä eri-ikäisistä kirjoittajista yhdistää muisto siitä, etteivät heidän vanhempansa ole juuri koskaan pidelleet heitä sylissä.
Kulttuurissamme on pitkään ollut vallalla ajattelutapa, että lapsen liika helliminen ja sylittely tekevät lapsesta toisista ihmisistä riippuvaisen ja huomionkipeän. Valitettavasti asia on juuri päinvastoin, sillä runsaat paijaukset auttavat lasta kasvamaan itsenäiseksi ja empaattiseksi aikuiseksi.
Kirjassaan Kinnunen siteeraa kasvatustieteilijä Erja Rusasta, että Suomalaisen kansankulttuuri ominaisiksi piirteiksi laskettavat synkkyys, passiivisuus, vähäpuheisuus, vetäytyvä alakulo, aggressiivisuus ja kyvyttömyys tunteiden vastavuoroisuuteen johtuvat pääasiassa jo vauvana omaksutusta turvattomuudesta.
Turvaton kiintymyssuhde hoivaajiin syntyy silloin, kun vauvan hätään ei vastata riittävästi. Lapsi oppii selviytymään vetäytymällä syrjään ja olemalla hiljaa sen sijaan, että hakisi aktiivisesti huomiota.
Hoivaajan arvaamaton tai jopa uhkaava käytös luo lapselle kuvan itsestään arvottomana ja kyvyttömänä ihmisenä, joka ei ansaitse rakkautta. Tämä on yhteydessä myös heikkoon itsetuntoon ja positiiviseen tunneilmaisun vaikeuteen.
Oman itsensä arvottomana pitäminen saattaa ilmetä myös aggressiivisena käytöksenä tai runsaana alkoholin käyttönä.
Pedofilian pelko yhteiskunnassammesaattaa myös joissain perheissä heijastua lasten hellimisestä pidättäytymisenä. Valitettavasti tällainen pelon ilmapiiri kasvattaa uusia turvattomia sukupolvia, jotka ovat paijattuja ja sylissä pidettyjä lapsia alttiimpia joutumaan myös seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi. Kaikesta huolimatta suorastaan kosketusta välttelevän perheen lapsesta voi myöhemmin hyvissä olosuhteissa kehittyä vastavuoroiseen tunneilmaisuun kykeneviä aikuisia, jotka halaavat, pussaavat ja puhuvat.
Ystävien ja perheenjäsenten kanssa halaamista voi tietoisesti harjoitella ja omia käyttäytymismalleja pystyy pitkällä tähtäimellä muuttamaan. Koskettamalla pystyy välittämään toiselle ihmiselle paljon sellaisia asioita, joihin sanallinen ilmaisu ei riitä.
Katariina Katla
Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti.