Liitelin keskipäivällä läheiseen ruokakauppaan hakemaan lounasta.
”Varo mummoja!” huikkasi työkaveri ennen kuin astuin rappukäytävään.
Mummojen ruokakauppakäyttäytyminen kun on keskustelun aihe siinä, missä nuorison katukäyttäytyminenkin. Päätin, että nyt tehdään, ei kun otetaan mummoista selvää.
Liukuovista sisään kauppaan ja mummoja tarkkailemaan.
Ikään ja sukupuoleen katsomatta ihmisistä näkee, ettei kaupassa käyminen ole millään tavalla lystiä touhua. Tavarat napataan hyllystä ja painutaan kassalle. Espoossa otettiin käyttöön sinkkukorit, mutta Lahdessa käytetään lähinnä 'mä en halua olla täällä' -kärryjä.
Kassalla edellisen asiakkaan tuotteita katsotaan inhoten. Sinäkin siinä.
Lounastaukoni aikaan kaupassa selviytyminen vaatii sisua. Erityisesti, jos kaupasta yrittää päästä nopeasti ulos. Kärryjen työntäminen vaatii silloin sekä järjestelmällisyyttä että pitkäpinnaisuutta.
Lahtelaisessa kaupassa nämä ominaisuudet on korvattu intohimolla. Pyörät rullaavat ja pois on päästävä. Lyhin reitti minun ja kassan välillä on taatusti lyhin reitti.
Väistäköön ken voi ja loput jäävät alle.
On sanomattakin selvää, että nuori henkilö kärryineen väistää, kun ikääntyvät – mummot ja papat – lähtevät rullaamaan. Minä toki väistän.
Ennen pitkää törmätään pattitilanteeseen: kaksi mummoa, kahdet kärryt. Jään seuraamaan tilannetta sivusta.
Mummot lipuvat toisiaan kohti. Vilkaisevat toisiaan. On kuin aika pysähtyisi. Toinen mummo tekee pienen väistöliikkeen, ja tilanne on ohi. Mitä ihmettä juuri tapahtui?
Mummojen keskinäinen hierarkia tuntuu nuoresta aikuisesta käsittämättömältä. Nopea vilkaisu kertoo, kumpi on tilanteen mummo.
Nuoriso miettii monttu auki, mistä toisen meriitit ovat luettavissa. Mummohierarkian soveltamisesta olisi taatusti hyötyä parinmuodostuksessa.
Ostin muuten hyvää lounasta, kermaperunoita ja kanaa.
Mutta yksi asia mummoissa pisti vielä silmään. Mummojen tulisi ehdottomasti tehdä kauppalappu. Mummo ilman muistilappua on kuin keski-ikäinen mies alusvaateosastolla.
Kaikkea kun ei ole aivan pakko kosketella.