Erityisesti ikäihmisille kuumuus on vakava terveysriski. Päivystykset ruuhkautuivat, ja saimme kuulla murheellisia uutisia vanhusten voimien hiipumisesta.

On selvää, että terveydenhuoltoa on kehitettävä: lääkäriin on päästävä. Terveydenhuollossa epätasa-arvo on kaikkein suurin. On sietämätöntä, etteivät kansalaiset koe pääsevänsä edes ajanvarauksesta läpi.

Työterveyshuolto toimii hyvin, mutta senkin sisällä on hajontaa: osa työnantajista kustantaa työntekijöille vain minimitason palvelut.

Vähälle huomiolle on jäänyt yksityisten sairauskuluvakuutusten huima kasvu. Finanssialan keskusliiton mukaan jo 900 000 suomalaisella on vakuutus. Alaikäisistä vakuutettujen osuus on peräti 40%. Tämä ei voi olla järisyttämättä käsitystämme terveydenhuollosta: kohta vain puolet ikäluokasta käyttää julkisia terveydenhuollon palveluja.

Emme tietenkään voi kieltää ihmisiltä yksityistä vakuutusturvaa sairauden varalle, mutta emme myöskään voi väistää vastuuta julkisen terveydenhuollon parantamisesta. Vain nykyisten terveyskeskusten ja muun julkisen palvelun laadun parantamisella voimme padota virtaa yksityisiin palveluihin. Se on hallituksen sote-uudistuksen ensisijainen tehtävä. Terveyskeskusten on oltava nykyistä houkuttelevampi työpaikka nuorille lääkäreille.

Teemme nimittäin vakavan virheen, jos annamme julkisen terveydenhuollon huveta. Yksityiset palvelut ovat hyvä lisä, mutta millään yksityisellä vakuutuspohjaisella järjestelmällä emme voi varautua odottamattoman helleaallon tapaisiin potilaspiikkeihin. Eivätkä vanhukset edes saa vakuutuksia markkinoilta. Julkiset palvelut ovat terveydenhuollon A ja O.

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.)