Suomen olympiakomitean puheenjohtajakisa vei kaiken huomion Olympiakomitean valtuuskunnan kokouksessa. Risto Niemisen valinta heti ensimmäisellä kierroksella ei ollut loppujen lopuksi enää yllätys. Se sen sijaan oli, ettei Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg saanut paikkaa Olympiakomitean hallituksessa. Suomalaisen urheiluelämän peruslaatat järkkyivät.
Vuorineuvos Sundbergin kuningasideana on ollut tehostaa liiton organisaatiota siirtämällä valtaa ja vastuuta kunkin lajiryhmän omille joukoille. Niin on myös tehty, mutta joudun toistamaan itseäni, kun totean, ettei se, mikä toimii bisnesmaailmassa, tuota välttämättä maksimaalista menestystä urheilussa.
Alppihiihtäjät kannattivat eriytymismallia jo ennen Sundbergin valtakautta. Heillä on mennyt niin hyvin, ettei keskustoimiston holhousta ole tullut ikävä. Viime vuosien kestotähti Tanja Poutiainen jaksaa yhä. Kalle Palanderin ura päättyi ikääntymiseen ja vammakierteeseen, mutta nuoria menestyjiä on ilmaantunut palkintokorokkeen tuntumaan. Mediaseksikkyyttä ja sitä kautta sponsoreita riittää, vaikka toiselle kierrokselle selviytyminen ei monelta onnistukaan.
Maastohiihto on kyennyt nousemaan Lahden 2001 -kisojen ahdingosta. Naiset ovat olleet kestomenestyjiä, ja miehissäkin on valoa syttynyt tunnelin päähän. Matti Heikkinen yltää ns. hyvänä päivänä mihin vain, eikä Sami Jauhojärven puhemylly jauha vain selityksiä. Hän on selkeästi tällä kaudella mitaliainesta. Uusia nimiä kaivataan kuitenkin kiireesti haastajiksi. Taloudellinen tuki vähenee, ellei uusiakin nimiä löydy tulosluettelosta.
Mäkihypyssä ja yhdistetyssä on kaikkein tukalinta. Vanhat mestarit lopettivat ja heidän tilalleen pyrkijät potevat vammojaan. Janne Happosta koetellaan enemmän kuin lääkäri määrää. Ville Larinto totuttelee sentään jo kilpailemaan, mutta Anssi Koivuranta polkee vielä kuntopyörää.
Sponsorit ovat vähissä, kun ei tule tuloksia, ja tuloksia ei tule, koska ei ole resursseja. Kädestä suuhun on eletty jo vuosia, eikä voimavaroja ole jäänyt uusien mestareiden koulimiseen.
Menestyksettömyys on johtanut siihen, että maailman cupeihin pääsee enää kuin kaksi suomalaista paitsi Rukalla, jossa mukaan kelpuutetaan ns. kansallinen ryhmä. Sieltä ponnistaminen itse kisaan on jo saavutus, mutta toiselle kierrokselle selviytyminen iso uutinen.
Hiihtoliiton keskuskassassa ei ole rahaa annettavaksi. Raha ei liiku myöskään siilojen yli, vaikka vielä saattaa naapurinkin nurkka palaa. Jokainen yhdistys vastaa vain itsestään.
Ski Jumpingissa katsottiin, että ainoa keino selvitä eteenpäin on vedota kansan karttuisaan käteen. Rahankeruu alkaa heti, kun byrokratiamyllyyn juuttunut lupa heltiää.
Kuka olisi uskonut, että Suomessa mäkimiehet joutuvat kilpailemaan Pelastusarmeijan ja Hyvä joulumieli -keräyksen kanssa ihmisten hyväntahtoisuudesta.
Kyse voi parhaimmillaankin olla vain ensiavusta. Ski Jumpingia - tai vielä tärkeämpää - mäkihyppääjiä ja yhdistetyn kisaajia - ei saa jättää yksin.
Huippu-urheilutyöryhmä ja Olympiakomitean uusi puheenjohtaja Risto Nieminen vaativat raja-aitojen kaatamista ja yhteistyötä eri liittojen välille.
Yhteistyö yhden liiton sisällä on helposti itsestäänselvyys. Ski Jumpingin ahdistus osoittaa, että Ski Jumpingin uusi johto tarvitsee emäliitolta muutakin kuin sympatiaa.
Muuten on edessä Ruotsin tie. Länsinaapurin urheilijoita ei hevin maailman cupien mäkitorneista löydy.
Kari Mänty