Taitoluistelukausi on jo hyvässä vauhdissa ja GP-sarja alkaa olla finaalikisaa vaille paketissa. GP-kisat ovat menneet aikalailla peruskaavan mukaan: alkukauden kisoissa ”helmisuoritukset” ovat vielä antaneet odottaa itseään, mutta toki vahvojakin suorituksia on jo nähty.

On myös ollut mielenkiintoista seurata, miten jotkut luistelijat ovat saaneet hiottua kuntoaan jo parissa viikossa osakilpailuidensa välisellä ajalla. On hassua miten kisoista saatavat kipinät ovat kyllä niitä parhaita potkuja treenaamiseen, ja kunto voi mennä tosi lyhyessäkin ajassa harppauksen eteenpäin. Joten eiköhän niitä helmisuorituksiakin vielä kauden edetessä nähdä!

Mikä hienointa, meillä on vihdoin myös suomalaisluistelija finaalissa. Kiira on näyttänyt alkukauden rennolta ja hyväntuuliselta – helpotus siitä että kevään loukkaantumiset on taltutettu huokuu Kiirasta sekä jäällä että sen ulkopuolella.

Viime vuosien pieni epävarmuus on tipotiessään, ja jäällä liukuu nyt itsevarma Kiira – sellaisessa mielentilassa on hyvä ja helppo luistella. Ja mikä Kiiran suorituksissa eniten on ilahduttanut, ovat vapaaohjelman vaikeiden hyppyjen onnistumiset. Ne kertovat että tekniikka ja kunto on kohdillaan, ja suoritusvarmuushan vielä hioutuu kauden aikana.

Kun vaikeimmat hypyt ovat jo alkaneet alkukauden suorituksissa tottelemaan, loppukauden vapaaohjelmiin voi mennä luottavaisella draivilla. Ja lyhytohjelma on Kiiralle ollut aina vahva, joten ihan varmasti nähdään niitäkin puhtaasti suoritettuina kauden edetessä. Kaikin tavoin luottavaisin ja rauhallisin mielin voi kyllä Kiiran suorituksista loppukaudella nauttia!

GP-finaalin arvostus ei luonnollisestikaan vedä vertoja arvokisoille, mutta kyllä finaaliin selviytyminen on silti aina kova juttu. Finaaliin pääsee kuitenkin vain kuusi luistelijaa, joten periaatteessa aivan huipun kärkihän sinne karsiutuu.

Ehkä hieman GP-sarjan hohdokkuutta syö se, että nämä alkukauden kilpailut jätetään mielestäni turhankin helposti huippujen keskuudessa väliin, jos kuntoa ei ole vielä saatu hiottua aivan huippuunsa.

Tänä vuonna kuitenkin sarjaan osallistuneille ja finaaliin selvinneille palkintona on Sotshin olympia-areenan testaus, jossa siis finaali pidetään. Se on iso etu tulevaa olympiakautta ajatellen, ja antaa varmasti myös lisäintoa harjoitteluun kun näkee vilauksen olympiakaupungista!

Loppukauden arvokisoja ajatellen on mielenkiintoista nähdä, mitä GP-sarjasta pois jättäytyneet huippunimet aikovat. Sekä Vancouver-kauden ylivoimaisuus Yu-Na Kim, vuoden 2011 maailmanmestari Miki Ando, että viime kaudella kaiken mahdollisen voittanut Carolina Kostner ovat ilmoittaneet kilpailevansa tällä kaudella, mutta eivät osallistuneet vielä GP-sarjaan.

Nähdäänkö heitä kuitenkaan vielä tällä kaudella arvokisoissa, on iso kysymysmerkki. Venäjän tulokas Julia Lipnitskaja joutuu vielä nuoren ikänsä takia odottamaan aikuisten arvokisoihin pääsyä ensi kauteen.

Julia Lipnitskajan poissaolosta huolimatta tämänkin kauden arvokisoihin Venäjän edustus on joka tapauksessa kivenkova, sen verran hyvin panostaminen Sotshin kotikisoihin on tuottanut tulosta.

Muutenkin mielestäni naisten taso on tällä hetkellä tasaisen kova: vahvoja huipputason luistelijoita on laajalla rintamalla, joten kisoissa tullaan näkemään varmasti huippusuorituksia, joissa kolmois-kolmoisyhdistelmiä ei säästellä ja kaikki on laitettava likoon.

Jännääkin jännempi loppukausi siis tulossa, me olemme selostamossa sormet ja varpaat pystyssä Kiiran puolesta, toivottavasti kaikki myös samoin siellä kotikatsomoissa!

Laura Lepistö