Moni nuori ja varhaisnuori viettää iltaisin aikaa ulkona. Porukassa on mukavaa ja aika kuluu nopeaa tahtia, kunnes tulee se hetki, että täytyy suunnata kotiin päin.Tällöin voi törmätä uhkaaviin tilanteisiin. Nuori voi joutua kulkemaan humaltuneiden tai väkivaltaisten ihmisten ohitse. Jotkin julkiset paikat, tiet ja jopa kaupunginosat voivat herättää kulkijassa pelkoa.
Suuri osa nuorista suunnittelee reittinsä tarkoin. Menisikö nopeinta reittiä pelottavan puiston poikki ja pimeän kujan läpi vai kiertäisikö sitä pidempää reittiä valaistuja katuja pitkin. Kuitenkin kotiin on aina kiire, joten lyhyt reitti voittaa. Pelkkä vilaus poliisista tuo hieman turvallisuuden tuntua.Kun nuorilta on kysytty parannuksista, usein vastauksena on tullut että turvallisuutta halutaan lisää tai sitä halutaan parantaa. Rivien välistä voi siis lukea, että nuoret toivovat poliisien partioivan enemmän ja samalla puuttuvan uhkaaviin tilanteisiin.Kuitenkin kun poliisit ajavat kaupungilla ohi, alkaa monet nuoret mumista siitä, kuinka poliisit kyttäävät ja miten ne ilmestyvät joka paikkaan juuri silloin, kun sitä vähiten haluaa. Pahimmassa tapauksessa suusta kuuluu herjauksia ja keskisormet heiluvat.
Ilkivaltaakin esiintyy. Valvontakameroita vioitetaan ja tekstejä kirjoitellaan näkyville tai vähemmän näkyville paikoille.
Tahallisesta vahingonteostahan jää poliisille aina merkintä. Ilmeisesti tätä ei pelätä vaan toiminta jatkuu. Samalla poliisit kiinnittävät nuoriin huomiota, mutta toisella tavalla eli valvomalla ilkivaltaa. Tätä vastaan kritisoidaan taas vahingonteolla.
Mitä tämä tarkoittaa? Haluavatko nuoret poliisin tehostavan toimintaa vai ei?
Kolikolla on kääntöpuolensa. Jos nuoret haluavat lisää valvontaa ja turvallisuuden tuntua, saavat he samalla sitä muutakin valvontaa. Eivät poliisit voi keskittyä vain valvomaan nuorten turvallisuutta vaan heidän on myös katsottava, etteivät nuoret itse aiheuta harmia.