Abu Dhabin GP oli kolmen maailmanmestarin taidonnäyte ja kilpailuna ehdottomasti yksi tämän kauden helmistä. Se oli ”all-in”! Kimi Räikkönen, Fernando Alonso ja Sebastian Vettel laittoivat kaikkensa peliin tarkkuudella, jota ei vähään aikaan ole nähty.
Mukaan voisi oikeastaan laskea neljännenkin mestarin, Jenson Buttonin. Britti ajoi takuuvarmasti, mutta kärkikolmikkoon verrattuna hän ei loistanut samalla tavalla. Helpohkosta antautumisesta Vettelille ja kolmannen sijan menettämisestä tulee miinuksia, joita muiden ajosta ei löydä.
Varikolta muiden perään lähteneen Vettelin nousu palkintopallisijoitukseen kuuluu lajin historian häikäisevimpien suoritusten joukkoon. Ennen kisaa oli toki selvää, että kaikki muut olivat saksalaiselle vastaantulijoita, mutta tehdä asia käytännössä, vieläpä kaksi kertaa saman kisan aikana on huima juttu.
Red Bull muutti autoaan aika-ajon jälkeen panostaen hitaampien ohittamiseen kisan alkuvaiheessa. Tämä näkyi auton nopeudessa kisan loppuvaiheessa, vaikkakin Vettel itse sanoikin vauhtia olleen tarpeeksi. Palkintopallille asti pääsy oli Vettelille voitto. Vastustajia kun on käytännössä vain yksi: Alonso, joka pysyi MM-pisteissä edelleen takana.
Alonsosta näki kisan jälkeen, että hän antoi kaikkensa. Ferrari luisteli kuluneilla renkailla hänen jahdatessaan Räikköstä viimeisiin metreihin asti. Espanjalainen pelasi jatkuvasti riskirajoilla latomalla tauluun kisan nopeimpia kierroksia toinen toisensa jälkeen.
Ferrari oli huonosti menneen aika-ajon jälkeen simuloinut mahdollisuudet kahdeksaan tai kymmeneen pisteeseen, mutta auton hyvän ajettavuuden kautta Alonso vaikutti jotenkin syttyneen uudelle tasolle Räikkösen takaa-ajossa.
Uudelle tasolle syttyi myös voittaja Räikkönen. Hän ajoi ehdottomasti yhden elämänsä parhaimmista kilpailuista. Mies huokui kisan jälkeen sellaista tyytyväisyyttä, että olen varma hänen tuntevan samalla tavalla. Kesti 18 kilpailua kunnes palaset saatiin vihdoin kohdalleen.
Unohdetaan voittoa avittaneet onnenkantamoiset, tilanteen otolliseksi tehneet sattumat. Voitto oli täysin Kimin omaa ansiota. Hän ajoi kauden kahdeksanneksi GP-voittajaksi kalustolla, jolla sen ei olisi paperilla pitänyt olla mahdollista. Saatuaan vihdoinkin mahdollisuuden, Räikkönen keskittyi vain omaan tekemiseensä. Jopa uhmaten tekniikkaa, luottaen vain ja ainoastaan itseensä. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Räikkönen oli täysin tilanteen herra.
Seurasin turva-autotilanteissa, kuinka Räikkönen ajeli rauhassa omaa linjaansa muiden mutkitellessa rajusti renkaita lämmittäen. Hän selvästi panosti lähtötilanteen valmisteluun ja oli valmis runttaamaan rajusti olivat renkaat ja jarrut optimaalisessa lämmössä taikka eivät. Näytöksi tästä kylmähermoisuudesta riittää heti toisen uusintalähdön jälkeen ajettu siihen mennessä kisan nopein kierros.
Räikkösellä alkaa nyt olla sitä asennetta, jonka esilletuloa olen odotellut. Hän tietää, ettei Lotus vieläkään ole nopein auto. Tilanne on otettava itse haltuun. Omalla suorituksella saa paljon aikaan, kun unohtaa tekniset heikkoudet.
Arvostan Räikkösen tiukkaa otetta ja suoraa puhetta radiossa. Hän kuuluu niihin kilpa-autoilijoihin, jotka pyytävät apua kun sitä tarvitaan, mutta eivät voi sietää kun sitä tarjotaan.
18 kilpailua on opettanut riittävästi tallista, autosta ja kisainsinööristä tietämään mihin hän tällä paketilla pystyy.
Kauden alkaessa sanoin, ettei Räikköseltä pidä odottaa ihmettä heti paluun jälkeen. F1-rulianssiin lähteminen uudestaan oli jo suuri haaste sinänsä. Lotus autona ja tallina oli lupaava, mutta ei kuulunut ennakkosuosikkeihin.
Mutta ihmeitä alkoikin syntyä pitkin matkaa. Räikkönen nousi useita kertoja palkintopallille ja taisteli eiliseen asti jopa maailmanmestaruudesta. Abu Dhabin Grand Prix -voitto oli Räikkösen lopullinen uusi läpimurto.
Palkintokorokkeelle nousi uudesti syntynyt mies, jota muiden tulee tästä eteenpäin varoa entistäkin enemmän. Tuskin on olemassa voittoa parempaa tapaa juhlistaa jatkosopimusta Lotuksen kanssa. Räikkönen on osoittanut olevansa hänelle maksettavien kaikkien kymmenien miljoonien eurojen arvoinen.
Voitto laittoi jälleen kolaroineen Romain Grosjeanin entistä huonompaan valoon. Räikkösen rinnalla on nyt aiempaakin vaikeampaa olla. Grosjeanin kyvyt hallita itseään ja tilanteita eivät kerta kaikkiaan ole tilanteen vaatimalla tasolla.
Ymmärrän hyvin, ettei hänen jatkosopimustaan ole julkistettu. Mikäli Lotuksen ensi vuoden auto on edes vähänkään samalla tasolla kuin nykyinen, on kahden näin eri tavalla suorittavan kuljettajan ajattaminen suuri riski.
Tallilla on ollut taloudellisia rajoitteita mm. pääsponsorina olleen Lotus-autotehtaan vaikeuksien takia. Voitto toi tilanteeseen helpotusta ja ennen kaikkea rivakkuutta päätösten tekoon neuvotteluiden alla olevien kumppanuuksien osalta. Lotuksella saattaa nyt hyvinkin olla mahdollisuus palkata Grosjeania kalliimpi kuljettaja ensi kaudeksi. Onko sopivia ehdokkaita edes tarjolla onkin sitten aivan eri tarina.
Räikkösen asema on kuitenkin kiistaton. Hänen puheensa kisan jälkeen osoittivat kuinka keskeinen rooli hänellä on uskon luomisessa Lotuksella. Ja hän on aidosti erittäin sitoutunut tehtäväänsä. Räikkönen arvostaa tallin hänelle myöntämää vapautta ja lisää vastavuoroisesti panostaan tarvittaessa. Tilanne ei ollut McLaren- ja Ferrari-aikoina lähimainkaan sama.
Räikkösen arvo ei enää ole ainoastaan huikea nopeus radalla. Hänestä on tullut vaikuttaja, joka saa asioita aikaan laajemmallakin saralla.
Kimi on pomo!
Jukka Mildh