Onhan noita pommeja yhä edelleenkin, mutta toistaiseksi ihmiskunta näyttää päässeen suurimmasta himostaan laittaa maapallo kerralla palasiksi. Mahdollista se on yhä vieläkin, ydinpaukkuja eri kokoisia riittää kyllä ylen määrin. Kylmän sodan aikana suuri pamaus näyttää olleen lähellä jo useitakin kertoja.
Suomellakin oli roolinsa touhuttaessa isän ja lännen välissä, vaikka meillä ei samalla tavalla kuin Ruotsissa ydinpommia päästy tai haluttu missään vaiheessa kehittää. Asiantuntemusta ja asiantuntijoita meillä kyllä riitti vaikka ja nimenomaan muille jakaa.
Kylmän sodan muuttuminen kuumaksi ei toteutunut. Suuri finaali jäi onneksi vielä kokematta, joten Suomessakin on nyt saatu tyytyä jytkyihin, joita ovat tuoneet tullessaan vaalitulos, vääntö Portugalin ja muiden Euroopan köyhien tukipaketista sekä jääkiekon maailmanmestaruus ja sitä seurannut ehkä vähän hallitsematon julkinen juhlinta.
Samaan aikaan onnistui yksilötasolla elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki yrittämään tupakanpolttoa Cannesin filmifestivaalien lehdistötilaisuudessa ja heilauttamaan itseään jälleen twist-tyyppisesti, mikä on aiheuttanut ”kuohuntaa” mediassa. Suomalainen kulttuuri twisteineen ja valmentajan ilmaveiveineen on päässyt otsikoihin ja sähköiseen verkkomediaan kiitettävällä volyymilla. Eivät suomalaiset mitään käyttäytymisen harmaata vakiokansaa ole.
Erityisesti keskustelu jääkiekkoilijoiden huuruisesta juhlinnasta on aktivoinut kansalaisia. Nimenomaan kansalaisia, sillä esimerkiksi presidentti ja yleensäkin päättäjät ovat pyrkineet ymmärtämään tapahtumia paljon enemmän kuin kansalaiset itse. Seuraamalla keskustelupalstoja ja kommentteja sen sijaan on käynyt ilmiselväksi, että kansalaiset jääkiekon mestarimaassa ovat kovasti jakautuneet kahteen leiriin: puolesta tai vastaan.
Tuntuu siltä, että kiivaan vaalikevään ja sen jälkeen jääkiekon kuitenkin yllättävän mestaruuden ja väkevät toribileet kokeneet suomalaiset ovat entistä enemmän mustavalkoinen joko-tai-kansa. Se on itse asiassa jopa pelottavaa tulevaisuutta ajatellessa.
Voittamisen kulttuuriin kuuluu…
Voittamisen kulttuuriin kuuluu myös juhlimisen kulttuuri. Monet ovat sitä mieltä, että ne luontuvat automaattisesti yhteen, mutta ei se taida Suomessa ihan niin olla, jos kohta aina muuallakaan. Onhan meillä yksilötasolla ollut voittajia läpi historian, mutta voittajien joukossa aina niitä, joille suomalainen sana örveltäminen on ollut se aika välitön seuraus.
On tosikertomuksia olympiavoittajista, jotka eivät aina ole jaksaneet edes palkintojenjakoon tai painijoista, joita on kipattu poliisiautosta lehtimiesten jalkoihin, jotta nämä huolehtisivat maanmiehistään. Matti Nykäsen monet käänteet ovat tulleet tutuiksi, mutta jo ennen häntä Pietikäisen kaimapoika tempaisi Puijon tornissa puoli pulloa kossua ja sitten tultiin mäestä – ensin pullo taskusta ja sitten Matti.
Media ei silloin ennen ollut oikein tarkkana paitsi Nykäsen tempauksissa. Nyt kiekkojoukkueen kuviot televisioitiin kaikelle kansalle ja sata tuhatta näki ne enemmän tai vähemmän jo torilla ja ympäristössä. Tuhannet ovat vähän kiehahtaneen julkisen juhlimisen hyväksyneet, tuhannet tuominneet ja sitten tuhannet tuominneet ne, jotka ovat tuominneet tai hyväksyneet. Näinhän ne keskustelut aina poukkoilevat.
Taustalla on tietysti voittamisen harvinaisuus suomalaisessa joukkueurheilussa. On ihan selvää, että mopo saattaa helposti karata, koska jääkiekossakin mestaruus 16 vuoden välein on käytännössä kuin ensimmäinen. Sen verran on jäätä noiden mestaruuksien välissä sulanut. Mestaruus oli nyt taas niin suuri epävarmuuden ja pettymysten ajan jälkeinen voitto, että palkintokin kuuluu olevan, ellei tuhannen palasina niin useammassa osassa kuitenkin. Toivottavasti se on jäljennös.
Eikä tuo mopo vain pelaajilta karannut, vaan myös koko kiekkokansalta. Sai vähän karatakin, mestaruus tuotti sen verran kyllä iloa ja riemua. Sen sijaan joukkueen ja jääkiekon johtohenkilöiltä se ei saisi karata. Johtaminen on varautumista lähes kaikkeen. Pettymyksiin meillä osataan suhtautua, mutta myös voittamisessa on ongelmansa, joihin johtamisen täytyy olla valmistautunut.
Valmentaja Jukka Jalosen lausunto lapsista ja humalaisista vanhemmista oli varmasti varomaton sanavalinnaltaan, mutta ymmärrän hyvin, että valmentaja on loppuun asti loistavan yhtenäisen joukkueensa puolella. Johtaminen lajissa kokonaisuutena on se mitä voidaan arvostella.
Samalla voidaan kysyä miksi Suomi niin harvoin on voittanut, vaikka pitää itseään jääkiekkoilun suurvaltana? Onkohan sitä lajissa koskaan objektiivisesti analysoitu ja arvioitu vai ainoastaan sisältä? Tiheämmin voittamalla eivät sivuvaikutuksetkaan olisi niin voimakkaita.
Toivottavasti liioittelua
On selvää, että jääkiekon maailmanmestaruus nosti pintaan myös todellisen Suomi-kuumeen. Joka alan tietäjät ovat jo arvioineet ja luoneet uhkakuvia siitä, että yletön kansallistunne saattaa johtaa vääristymiin maassa, jossa ns. muukalaisvastaisuus oli vahvasti esillä jo eduskuntavaalienkin aikaan.
On totta, että Suomi on jakautumassa kahteen suurempaan leiriin. Monessa asiassa ollaan joko puolesta tai vastaan. Ensimmäisestä maailmansodasta tutuksi tulleella ei-kenenkään maalla on entistä vähemmän kansalaiskulkijoita, entistä vähemmän sivistysvaltiolle ominaisten kompromissien ja ratkaisujen ymmärtäjiä.
On silti toivottavasti liioittelua ennustaa, että jääkiekon maailmanmestaruus tuottaisi lisää yhteiskunnallisia ongelmia, kasvattaisi nationalismia ja sitä kautta vaikeuttaisi erilaisuuden hyväksymistä. Valitettavasti se kyllä voi tukea vaaleissa esiintynyttä samankaltaista suuntausta.
Jälleen ainakin hetkeksi kokoon saatu ”poika” kiertää nyt Suomea. Huumaa kestää vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen nähdään oliko sittenkin kysymys vain urheilun tuomasta hienosta viihteestä vai jostain syvemmästä. Maailmanmestaruus oli mahtava suoritus, viihdettä parhaasta tuutista. Sellaisena se pitäisi myös nähdä.
Muuten saatetaan tulla päinvastaiseen tilanteeseen kuin mistä on tullut tutuksi sanonta ”voi voitettuja”. Senhän totesi gallialainen päällikkö Brennus ryöstäessään joukkoineen Roomaa aika kauan sitten. Brennus pakotti roomalaiset maksamaan lunnaita. Näiden valittaessa lunnaiden punnitustavasta Brennus heitti raskaan miekkansa puntariin ja tuumasi ivallisesti voi voitettuja.
Jos jääkiekon maailmanmestaruus nyt aiheuttaa – kuten jotkut ovat ennustaneet – Suomessa yhteiskunnallisia ongelmia, voidaan sanoa, että voi voittajia. Eikä sillä tarkoiteta ylijuhlineita pelaajia, vaan niitä, joilla suhteellisuus elämässä on katoamassa joukkohurmaan.