Amerikkalaista unelmaa on nähty myös Pekingin olympiakisoissa, mutta ainakin yhden urheilijan suoritukset ovat saaneet kalatkin haukkomaan henkeään.
Puhun nyt miehestä, jonka varpaiden välissä tuntuu kasvavan ylimääräinen ihokerros. Enkä hämmästyisi, jos hänen korviensa takaa löytyisivät myös kidukset - kuten Kevin Costnerilla elokuvassa Waterworld.
Kyse on tietenkin amerikkalaismedian uudesta lempilapsesta, uimari Michael Phelpsistä.
Nuorukaisesta, joka saavutuksillaan nousi kaikkien aikojen olympiaurheilijaksi ohi mm. Paavo Nurmen ja Carl Lewisin.
Phelpsin menestys oli mannaa monelle, mutta todellinen lottovoitto se oli ainakin yhdysvaltalaiselle tv-kanavalle NBC:lle.
Yksinoikeudella olympiakisoja näyttävä NBC sai sijoittamilleen 600 miljoonalle eurolle vastinetta, kun Phelps ui voitosta voittoon yhdysvaltalaisten kannalta parhaaseen katseluaikaan.
NBC nimittäin painosti olympiakisojen järjestäjiä siirtämään uintifinaalit aamuun, jotta amerikkalaiset voivat katsoa niitä suorina lähetyksinä prime timessä.
Kaikki tämä tietenkin mainosrahojen takia, joita NBC:n kassaan kilahtaa arvioiden mukaan lähes 700 miljoonaa euroa. Voittoa siis kertyy mukavat sata miljoonaa euroa.
NBC näyttää omaksuneen hyvin amerikkalaisen unelman nykymääritelmän, jonka mukaan elämän tarkoitus on materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelu.
Jamaikalainen unelma
NBC:n ohjelmapolitiikan takia amerikkalaiset tv-katsojat näkivät muun muassa miesten 100 metrin ja 200 metrin finaalit useita tunteja myöhemmin kuin ihmiset muualla maailmassa.
Mainostulojen takia NBC näyttää yleisurheilufinaalit jälkilähetyksinä. Jännitys on silloin kuitenkin jo tipotiessään, kun internetissä ja radiossa on hehkutettu Usain Boltin maailmanennätyksiä jo lähes puolen vuorokauden ajan.
Tilanne on sama kuin jos YLE näyttäisi miesten keihäänheiton loppukilpailun tai jääkiekon MM-kisojen finaalin vasta kahdeksan tuntia kilpailun päättymisen jälkeen.
NBC:n "onni" oli, että yhdysvaltalaisten menestys olympiakisojen pikamatkoilla jäi laihaksi. Boltin johdolla Jamaika on kahminut kerman päältä sekä miehissä että naisissa.
Jamaikalaiset ovat yrittäneet koko lyhyen itsenäisyytensä ajan määritellä omaa unelmaansa mahtavan naapurinsa varjossa, ja nyt rennon letkeä Bolt antoi siihen oman näkemyksensä:
Reggae on okei, ME on ou-jee.
Kiinalainen unelma
Isäntämaa Kiinan suuri unelma ennen kisoja oli voittaa eniten kultamitaleja. Kun jäljellä on vielä muutama kisapäivä, tilanne näyttää kiinalaisten kannalta hyvältä: Kiina 46, Yhdysvallat 28.
Unelmien metsästyksessä on koettu myös takaiskuja.
Koko kansaa järkyttänyt episodi oli aitajuoksija Liu Xiangin loukkaantuminen. Hänen kohtalokseen koitui Troijan sodan urhoollisen sankarin Akhilleuksen tavoin kantapää.
Takaisku teki kipeää. Niin kipeää, että joidenkin kiinalaisten mielestä toimittajien olisi pitänyt kertoa Liun vammasta jo aiemmin.
Kiinastakin varmasti löytyy tutkivaan journalismiin erikoistuneita toimittajia, mutta tätä salaisuutta hekään eivät onnistuneet paljastamaan.
Vai oliko sittenkin niin, että kukaan ei vain uskaltanut kertoa huonoa uutista?
Itärintamalta ei mitään uutta, saattaisi kyynikko todeta.
Marko Krapu