Puhun myöhemmin tästä 19 neliön pihavarastosta vajana, milloin liiterinä.
Tilattua pakettia avattaessa ällistelin ikkunaelementtiä, josta puuttui lasi. Kolumnin jälkeen sain sähköpostia ko. firmalta. Selitys lasin puuttumiseen liittyi logistiikkaan. Nuori insinööri opetti: rahdissa ne hajoaisivat kuitenkin.
Ehkä opetus on seuraava. Jos hamuaa halpaa, on oltava valmis puolinaisuuksiin. Voi myös pohtia mikä on kestävää kuluttamista. JP Roos sanoisi oitis, että väärin ostettu. Ei kannata ostaa halpaa, vaan vain laadukasta ja se maksaa. Hinnakkuus on eettisen tuotantoketjun tae. Halpaketjuissa asioivat huonotuloiset ovat kai sitten Roosin katsannossa automaattisesti epäeettisiä kuluttajia. Ollakseen kestävän kehityksen kuluttaja on kuuluttava vähintään keskiluokkaan, niinkö?
Hankinnastani kehkeytyi semanttista kohinaa sisältäneestä alusta huolimatta hupaisa projekti. Koska alku oli tuollainen, päätin kehittää tästä kaikesta eräänlaisen oman elämän kokeilevan sosiologian hankkeen. Seuraan itseäni ja lähiyhteisöäni rakentamisen aikana ja raportoin sattumuksista tarvittaessa sopivilla foorumeilla.
Olisin mieluusti Kätevä-Erkki, tavallinen suomalainen mies, jonka itsestään selviin valmiuksiin kuuluu milloin vain minkä tahansa pytingin rakentaminen ja pystyttäminen. Minulla on isästäni kirkas esikuva näihin hommiin. Hän oli rakennusmestari, joka rakensi perheelleen liioitellunkin talon Espoon Mankkaalle. Se projekti käynnistyi 1956 ja viimeisenä valmistunut sali valmistui systerin lakkiaisiin kevääksi 1971.
Vaimoni ei ole vakuuttunut käteväerkkisyydestäni. Hän on sitä mieltä, että faijan olisi pitänyt ottaa minut mukaan rakennuksille paljon useammin kuin otti. Olisi syntynyt parempaa rakentajasosialisaatiota.
En tiedä, faija oli sotasukupolvea ja heikkohermoinen ärisijä tiukan paikan tullen. Monet rakennuksen hommat hän teki vihaisena ja vihan vallassa. Voiko se olla liikkeelle panevaa energiaa, olen miettinyt muutamankin kerran ultimate-vajani tuottamien yllätysten yhteydessä.
Luulen tavoittaneeni jotain sellaista josta elämäkertapsykologit puhuvat tunneperintönä. Tämä on siis kasvattanut minua toisen polven wanna be rakentajana. Olen saanut itsestäni kiinni miten epäonnistuminen, huonosti tekeminen ja riittämättömyys leimahtavat vihaisuudeksi ja v-tutukseksi.
On ollut kiintoisaa katsoa miten väsymys värittää tekemisen tunneskaaloja. Ymmärränkö nyt paremmin miksi faija rakensi mieluiten yksin? Ei omakaan rakentaminen mitään yhteisötaidetta ole ollut, vaikka homma ei minulta sujuisi ilman Salasuon, Rasilaisen, Rantalan, Riston ja Teemun apua.
Perusparinin on kuitenkin rakas vaimoni. Mutta hän on täysin tietämätön työkalutietoisuuden- ja taitoisuuden merkityksestä. Työkalutietoisuus on käteväerkkisyyden perusta.
En malta olla käyttämättä hienoa termiä, koneen fasinaatio tässä yhteydessä. Monet miehet yksinkertaisesti vain pärähtävät erilaisiin vehkeisiin, vimpaimiin, vipuihin, moottoreihin ja koneisiin. Ja näiden monien miesten itsetoteutus liittyy näiden koneiden ja välineiden käyttöön. Niissä on aivan oma estetiikkansa, sanastonsa ja kauneutensa. Voin nähdä miten joku mies näkee itsensä muiden miesten silmin käyttämässä esimerkiksi yläjyrsintä. Saa siis arvostusta kavereiltaan.
Tai siis kuvittelee saavansa arvostusta. Minulla oli kerran 90-luvulla pojan ajo-opetuslupaa varten hankittu 285 heppainen Ford Cosworth. Arvostavia murahduksia kohtaisin vain taksikuskeilta ja huoltamoiden kassajampoilta. Se oli ennen ABC- aikaa.
Jokainen rakennusprojekti on Kätevä Erkin kultainen tilaisuus täydentää työkaluvarastojaan. Itse olen unelmoinut vuosia yläjyrsimestä. Siinäpä on vasta kätevä työkalu tarkkoihin jyrsintätöihin syöttösyvyyden hienosäädöllä 1/10 mm:n asteikolla. On sivuseikka mihin sitä käyttäisi tätä vajaa rakennettaessa.
Tässä kohtaa osaan kuitenkin jarrutella miehistä hulluuttani. Tai toivon niin. Olen neuvotellut vaimoni kanssa sopimuksen jo kaksi vuotta sitten uuden auton hankinnasta. Toteutuksen on estänyt CO kaksi- ahdistukseni. En vain ole osannut päättää mikä nyt olisi poliittisesti korrekti kärry kun on tämä Global Warming.
Vajaprojektin vuoksi löydän itseni unelmoimasta nelipyörävetoisesta pick upista tai Land Rover maasturista. Mutta sellaiset vehkeet lienevät ilmastokatsannosta pahempia kuin parjatut katumaasturit. Ainoa argumenttini on että kyse ei ole ökyilevästä feikkimaasturista vaan ihan oikeasta ja aidosta maasturista, jossa on neliveto alennusvaihtein. Riittävätkö Lada Nivan tehot, aprikoin.
Mihin tarvitsen oikeaa maasturia? Kävi ilmi, että vajan seinät ja kattotuolit ovat heiveröistä puuainesta. Vahvistukseen käytettävien soirojen ja palkkien kuljettamiseksi rakennuspaikalle tarvitaan kunnollinen vetokykyinen auto.
Vaja alkaa olla vesikatossa. Kattohuopaan päästään kohta. Tällä hetkellä rakennus on eräänlainen ympäristötaiteilija Christon pastissi - pressuin ja muovein päällystetty. Mitä tästä kaikesta oppii? Älä osta halpaa.
Tommi Hoikkala Kirjoittaja on nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja