Ahonen itse hoiti uransa päätöksestä kertomisen vähintään 19,5 pisteen arvoisesti, sen sijaan muutamille tiedotusvälineille tyylipisteitä kertyi vähemmän kuin kaadutusta hypystä.

Ilta-Sanomat "tiesi" kertoa jo 18. maaliskuuta, että Ahonen lopettaa uransa. Kyseessä oli kuitenkin olettamus, joka perustui Ahosen henkilökohtaisen valmentajan Ari Saukon ilmoitukseen sapattivuodesta.

Päivän lehteä myytiin siis päättelyllä, jonka paikkansa pitävyys oli kokonaiset 50 prosenttia.

"Fifty-sixty", kuten eräs toinen mäkikotka olisi todennut uutisen luotettavuudesta.

Ilta-Sanomia vahvemmalla pohjalla tuntui olevan Radio Voima, jonka mukaan Ahonen oli kertonut lopettamispäätöksestään lähipiirilleen maailmancupin päätöskilpailun jälkeen. Tämän uutisoi myös samaan konserniin kuuluva Etelä-Suomen Sanomat.

Maaliskuun 18. päivä ei ollut ehtinyt vielä edes puoleen päiväänsä, kun Ahosen lopettaminen oli siis eräiden viestimien mukaan varma.

Netissä keskustelukanavat täyttyivät viestiketjuista, joissa fanit surivat Ahosen lopettamispäätöstä.

Surivat, vaikka Ahonen itse ei ollut vielä vahvistanut asiaa.

Mikä ihmeen lähipiiri?

Mutta uskollisten kannattajien piina oli vasta alussa. Samaan aikaan MTV3 vakuutti nettisivuillaan Mark Twainin hengessä, että huhut Ahosen lopettamisesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Myös MTV3 oli jututtanut Ahosen lähipiiriä, mutta tulos oli ollut päinvastainen. Ahonen ei olekaan tehnyt lopullista päätöstä uransa jatkosta!

Nyt olisi enää pitänyt vain avata käsite lähipiiri. Keitä siihen kuuluu ja kuinka lähellä he ovat Ahosta? Lasketaanko naapurit ja postinjakajakin lähipiiriin?

Onko metri liian lähellä ja kilometri liian kaukana?

MTV3:n kunniaksi on todettava, että se sentään rohkeni kyseenalaistaa Ilta-Sanomien päättelyn, jonka mukaan Ari Saukon sapattivuosi on yhtä kuin Janne Ahosen uran loppu. Myös Saukko ihmetteli IS:n oletusta.

Keskustelupalstalla eräs fani raivosi. Hän oli jo ehtinyt harmistuksissaan repiä Ahoselta aikoinaan saamansa nimikirjoituksen. Hän tuskin oli yksin.

Ahonen vihelsi pelin poikki

Tähän leikkiin kyllästyi lopulta myös Ahonen itse.

Samana iltapäivänä hän ilmoitti tiedotteella kertovansa uransa mahdollisesta jatkosta seuraavalla viikolla eli 26. maaliskuuta. Tiedotteessa huomio kiinnittyi napakkaan lauseeseen:

"Tässä tilaisuudessa haluan kertoa teille kaikille yhteisesti ja tasapuolisesti itse ja omin sanoin, missä mennään ja mihin suuntaan - nyt kun näyttää siltä, että muut kertovat asioita puolestani."

Muut kertovat asioita puolestani. Tämä nähtävästi säikäytti ainakin Etelä-Suomen Sanomat, sillä seuraavana päivänä uutinen Ahosen lopettamisesta oli poistettu sen nettisivuilta. Vain otsikko ja ingressi olivat jäljellä.

Luotettava media muistetaan

On harmi, ettei Ahonen päättänyt jatkaa menestyksekästä uraansa. Jo senkin takia, että olettamukset ja arvailut eivät kuulu laadukkaaseen journalismiin.

Uutiskilpailua ei tulisi koskaan käydä luotettavuuden kustannuksella.

Jos Ahonen olisi jatkanut uraansa, niin olisivatko päinvastaista väittäneet viestimet oikaisseet uutisensa? Eivät.

Entä olisivatko ne pyytäneet anteeksi virhearviotaan tai edes osoittaneet katumusta? Tuskin.

Mutta muistivatko ne mainita Ahosen tiedotustilaisuuden jälkeisessä uutisoinnissaan, että tämänhän me jo viikko sitten kerroimme varmana "tietona"?

Mitä luulette?