Mixu sulki silmänä uudelleen ja sieraimiin kantautui pelikentän kostean ruohon tuoksu. Joskus hän leikitteli ajatuksella, että oli osa tuota samettista vihreää verkaa, niin että hänen jalkansa olisivat juuret ja torso kaunis vihreä osa, jota varsinaisesti nurmeksi kutsutaan. Millään muulla ei nyt ollut väliä. Täällä hänet tunnettiin, täällä hänet muistettiin. Oli hyvä olla Mixu. Juuri nyt Mixu tunnusti vihreää ja valkoista, niitä Mixu oli tunnustanut jo kauan...
Mixu tunsi olonsa skotiksi. Ei kuitenkaan pihiksi vaan aidoksi skotlantilaiseksi. Kiltistä hän ei välittänyt, mutta jos joku pyysi, niin kyllä hän sen ylleen pukisi. Oli pukenutkin kerran, muta kalsarit hän oli jättänyt tapojen vastaisesti päälleen. "Hibernian", hän maisteli suussaan. Mixu tiesi ääntävänsä nimen lähes kuin aidot skotit. Murre oli tallella, ja jotenkin tuntui, että se oli jopa vahvistunut vuosien saatossa. Jotenkin Hibernianin nimessä oli vahvempi ote kuin Turun Palloseurassa. Totta kai oli, olivathan jalkapallon juuret syvällä brittiläisen kansainyhteisön mullassa. Katolilaiseksi hän ei kuitenkaan kääntyisi, vaikka seura oli vahvasti tätä, oli ainakin ollut. Tai kyllä hän senkin voisi tehdä, mutta vain äärimmäisissä olosuhteissa. Tavallaan Mixu tunsi seuran historian kautta olonsa vieläkin kotoisammaksi juuri Hibernianissa ja Skotlannissa. Olihan Hibernian aikoinaan perustettu katolilaisten Irlantilaisten toimesta. Siis ihmisten, jotka eivät olleet alun perin skotteja. Hänkin oli muualta. Mixu tuli Suomesta.
Mixua hymyilytti. Hän muisti erään illan, ei niin kauan sitten, jolloin eräs maltalainen jalkapallon ystävä oli innostuneena hihkunut, kun Mixu oli kertonut olevansa Hibernianin päävalmentaja. Maltalainen oli nimittäin luullut, että Mixu valmensi samannimistä seuraa, jonka koti sijaitsi juuri Maltalla. "Ehei, valmennan Skotlannissa, Edinburghissa", Mixu oli korjannut miehen luulot. "Sekin on ihan hyvä", mies oli pettyneenä todennut tähän. Saarella asuvat ovat joskus hassuja, Mixu mietti hymyillen mielessään.
Vaikka Turusta lähtemisestä oli jo aikaa, Mixu mietti sangen usein mielessään, pitäisikö aina ajoittain takaa puskeva syyllisyydentunne päästää valloilleen tai lopullisesti niitata Easter Roadin multaan. Hänellä oli ollut pitkä sopimus TPS:n kanssa, nyt kun ajattelee ehkä liian pitkä. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiseikkaa, etteikö taitavan valmentajan lähtö asettanut seuraa ikävään tilanteeseen.
Lähdön jälkeen Mixu oli päivittäin seurannut internetin välityksellä minkälaisia huhuja ja juoruja seuran valmentajakuvioista käytiin ja levitettiin. Mixu myös tiesi ettei Petri J kuitenkaan kantanut kaunaa. Miksi olisi? Olihan TPS jäänyt hänen ansiostaan hyvään jamaan ja seuran uskottavuus oli noussut kuin valmentajan verenpaine, vaikka pelkäsikin sen jälleen lähdön myötä laskevan. Kuten toivoi verenpaineensakin. Ei Petri suuttunut ollut. Olihan hän Mixu. Sitä paitsi Mixu tiesi, että Petrin laatikossa löytyivät kyllä tarvittavat numerot mahdollisille seuraajaehdokkaille. Kaksi niitä oli varmaankin ollut. Toinen johti Tampereelle, suomalaistuneen hassusti suomea murtavan englantilaisen matkapuhelimeen. Tätä miestä Mixu ymmärsi, olivathan he molemmat siirtolaisia, kuin pioneereja villin lännen valloitusretkellä. Toinen numerosarja johti kokeneen kehäketun kännyyn Pohjois-Helsinkiin. Kokenut mies osasi jonkin verran Kreikkaa ja osasi hiukan Zorbasta. Hän oli tuttu YLEn kisastudioista.
Kun uutinen TPS:n uudesta valmentajasta oli vihdoin julkistettu, oli Mixu nyökännyt hyväksyvästi. Hyvän miehen saivat "Kreikkaa sen ei siellä tarvitse osata, mutta murteen olisi hyvä tarttua pian", hän ajatteli. Martti oli hyvä mies. Yksi parhaista. Mutta meniköhän liian halvalla? Ei mennyt. Sitä paitsi Suomesta on hyvät yhteydet Kreikkaan. Kannattaa lentää unkarilaisella yhtiöllä Budapestin kautta, oli Martti joskus todennut. Näinköhän se lentää taas lensi syksynä?
Niki Juusela