Pakettiauto törmäsi henkilöautoon, jota ajoi raskaana oleva nainen. Viisikymppinen mies ajoi päin punaista ja sitten päin autoa. Yksi monista uutisista, joihin jo melkein turtuu. Vaan niin ei saa tapahtua.

Mikä meitä äijiä vaivaa? Tosin naisetkin tämän osaavat, erityisesti nuoremman polven coolit donnat, jotka ottavat mallia jostain. Ettei vain meistä, vanhemmista miehistä.

Onko todella niin, että ”täähän ei mua koske” ja kaasua painetaan vielä punertavilla keltaisilla, jotta ehditään – mihin? Seuraaviin valoihin. Ne ovat jo punaisena, mutta ei sekään aina hillitse. Ehdin, ehdin. Ja taas kysyn: mihin?

Eräässä menneiden vuosien tv-ohjelmassa testattiin suojatien eteen pysähtyneen auton viereistä kaistaa ajavia. Pysähtyvätkö lain mukaisesti ja antavat tilaa tien ylittäjille?

Testiä oli vielä tehostettu lastenvaunuilla. Luojan kiitos ne olivat tyhjänä, sillä ainakin yksi kosautti reippaalla nopeudella päin vaunuja ja voihki jälkeenpäin kohtaloaan kameran edessä. Aidosti järkyttynyt hän sai ollakin, sillä henki olisi vauvalta mennyt.

Henki meni pieneltä Pepiltä vuosia sitten Huopalahdentiellä. Punaisia päin ajajana jälleen mies, suoraan pikkutytön päälle. Muistattehan? Ainakin pitäisi muistaa! Olisiko taas aika testata ajajia kameroiden kanssa, julkisesti? Tällä kertaa punaisten tottelemista. Siinäkö se oikea suunta?

Minusta on huolestuttavaa, että vain silloin kun jotain tapahtuu – oli testi tai ei – ollaan katuvaisia, ei muuten. Onko todella niin, että kiinnijääminen ottaa päähän, ei se tehty teko?

Mika Saarelainen

Aiemmat kolumnit:

Minä valitsen Madonnan

Tappava ympäristö

Häpeällinen kalajuttu