Pari päivää sitten eräs hämäläiskansanedustaja kirjoitti facebook-päivityksessään, että tasan vuosi tuli täyteen eduskuntatyötä. Paljon onnea vuoden ikään päässeet kansanedustajat.
Syntymäpäivänä levisi uutinen myös siitä, että asikkalalaiskansanedustaja James Hirvisaari sai kengän kuvan takalistoonsa, määräajaksi vain, mutta kuitenkin. Sellainen synttärilahja - kaikki vain sen takia, että vitsiä ei ymmärretty. Tyhmät blogin lukijat eivät ymmärrä älykästä satiiria.
Satiiri on jaloin huumorin muoto. Menkää itseenne.
Se oli vitsi. Hei ihan oikeesti, vitsi vitsi.
Tämä on hyvä nyt kaikkien opetella, koska vitsikortin hihasta vetäisy auttaa pääsemään ongelmakohdista yli kuin koira veräjästä. Vitsikortin vetäisy ikään kuin painaa villaisella jonkin tapahtuneen. Tätä vitsikorttia, tai hienommin sanottuna satiirikorttia on nyt pariin otteeseen vilauteltu valtakunnan politiikassa kuluneen eduskuntavuoden aikana. Ehkä siitä on siis tulossa ihan pysyvä käytäntö, joka hiljalleen levittäytyy myös politiikan ulkopuolelle.
Ajattele nyt kuinka hyvä juttu tämä on. Keväthuumassahan kaasupoljin on aika herkässä ja helposti tulee suhautettua vähän ylinopeutta. Tästä lähin pysäyttävälle poliisille voi vain huikata: ”Enhän mä nyt tosissaan ajanut. Se oli vitsi.” Jos poliisi on yhtään perillä päivänpolitiikasta, hän toteaa: ”No siinä tapauksessa, painetaan villaisella.”
Vitsikortti sopii mainiosti myös moniin muihinkin tilanteisiin. Verolappuja on taas tipahdellut postiluukuista. Ne laput, jotka lupailevat mätkyjä voi palauttaa saman tien läheisimpään keltaiseen laatikkoon. Kirjoitat vain kylkeen: ”vitsi-vitsi, nyt naurattaa. Kyllä te verokarhut sitten aina jaksatte olla niin hauskoja.”
Ja jos nyt joku tästä pakinoinnistani vetäisee herneitä nenään, tiedoksi sinulle: ”vitsi, vitsi”.