Suomen ruokakaupoissa on korkea hygieniataso, sekä laajat valikoimat erilaisia ruoka-aineita ja valmisteita. Tuotteita valitessaan ei tarvitse olla huolissaan ihmisravinnoksi kelpaamattomista ainesosista, sillä valvonta on tarkkaa.
Korkeat kriteerit ja tehokas laadunvalvonta takaavat kuluttajille huolettoman valinnanmahdollisuuden, mutta laadun ja valikoiman kääntöpuolena on järjetön tuhlailevuus. Useimmissa tuotteissa viimeinen myyntipäivä ei todellakaan tarkoita, etteikö ruoka olisi vielä käyttökelpoista.
Syömäkelpoista ruokaa menee joka päivä kauppojen roskiksiin uskomattomia määriä ilman, että kukaan tai mikään elävä olento voi käyttää sitä hyödykseen. Ylijäämäruokaa kun ei enää saa viedä edes sioille.
Suurimmassa osassa ruokakauppoja on työntekijöiltä ankarasti kiellettyä ottaa roskikseen menossa olevia tarvikkeita. Työntekijöitä valvotaan monesti turvakameroilla ja kaupan roskien ottamisesta saatetaan antaa jopa potkut. Siihen nähden, että kaupalle roskiin menevä ruoka on joka tapauksessa katteessa huomioitua hävikkiä, työntekijöiden vahtaaminen ja rankaiseminen tuntuu täysin kohtuuttomalta.
Keneltä se olisi pois, jos muutenkin kehnolla tuntipalkalla työskentelevä kaupantäti tai -setä saisi viedä perheelleen vanhaksi meneviä jogurtteja, leipiä ja maksalaatikoita?
Olisi mukavaa jos kauppojen niuhoja säännöksiä voisi selittää osittain sillä, että myyntipäivänsä ylittäneet ruuat lahjoitettaisiin ruokajonoissa jaettavaksi. Totuus on kuitenkin, että vain ani harva kauppias on tehnyt lahjoitussopimuksen. Siitä huolimatta, että vapaaehtoisjärjestöt hakevat ylijäämäruuan suoraan kaupoilta, eikä kauppiaalle koidu lahjoituksista minkäänlaisia kuluja.
Keskustelin tässä taannoin Joutjärven K-market Omenan kauppiaan kanssa ja hän kertoi ilokseni, että heillä työntekijät saavat viedä kotiin roskiin menevää ruokaa niin paljon kuin haluavat, sillä se ei ole kauppiaalta millään tavoin pois.
Lisäksi K-market Omenassa päiväykseltään vanhenevista ruokatavaroista lähes kaikki kelvollinen lahjoitetaan ruoka-avustuksiksi. Vastaavaa ihmisystävällistä toimintaa olisi mukava nähdä enemmänkin ja toivoisin, että lähikauppiaani esimerkistä tulisi tulevaisuudessa normaali käytäntö kaikkialla.