Mediassa työskentelevän on totuttava siihen, että luotettavaltakin näyttävä informaatio saattaa sisältää disinformaatiota eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tiedotusta, jolla pyritään hämäämään vastaanottajaa.

Esimerkiksi jääkiekon SM-liigan tv-oikeuksista on ollut viime aikoina niin paljon ristiriitaista tietoa liikkeellä, että jopa kahlekuningas Houdinilla olisi ollut vaikeuksia irrottaa faktat fiktioista.

Jotain konkreettista saatiin - tai ainakin niin luultiin - kun ruotsalainen Parsifal International uutisoi perjantaina Urho-tv:n nettisivuilla ostaneensa SM-liigan maksu-tv-oikeudet.

Samalla yhtiö ilmoitti näyttävänsä syksystä lähtien keskimäärin 3-4 ottelua viikossa uudella Urho-kanavallaan.

Sitä ei Parsifal kuitenkaan täsmentänyt, että se on tehnyt esisopimuksen C More Groupin kanssa, ei varsinaisten sopimusosapuolten eli SM-liiga Oy:n tai Nelosen kanssa.

C More Group on SM-liigan maksu-tv-oikeudet aiemmin omistaneen Canal+:n taustayhtiö. Se neuvottelee tv-sopimuksesta kiinnostuneiden tahojen kanssa ja tuo tarjoukset SM-liigan ja Nelosen päätettäväksi.

Ennen kuin SM-liiga näkyy uudella kanavalla, tarvitaan siis vielä kestäviä istumalihaksia sekä runsaasti painomustetta.

Yhden asian Parsifal on taktiikallaan jo saavuttanut. Urho-tv on nyt läpäissyt uutiskynnyksen monissa medioissa, ja kuluttajat eli potentiaaliset asiakkaat on saatu hereille.

Saappaanheittäjät tukkanuottasilla

Jääkiekon vastapainoksi perjantai tarjosi toisen tiedotteen, jonka olisi odottanut näkevänsä pikemminkin huhtikuun 1. päivänä.

Suomen Saappaanheittoliitto lähestyi meitä tiedotteella, joka oli otsikoitu:

”Maailmanennätysuutinen on uutisankka”

Tiedotteen mukaan Leppävirralla hiljattain tehty naisten maailmanennätys ei ole virallinen, koska se oli tehty sääntöjen vastaisella liitosaappaalla.

Liitto ei myöskään hyväksynyt miesten sarjan tulosta, koska sen oli tehnyt liiton asettamassa kilpailukiellossa oleva henkilö käsitellyllä saappaalla.

Liiton mukaan perätön tieto uudesta maailmanennätyksestä on kostotoimi Leppävirran Urheilijoilta, jonka liitto on erottanut jäsenyydestään.

Liitto uskoo, että vastaavia uutisankkoja on tulossa Leppävirran suunnalta jatkossakin.

Aiemmin huhtikuussa liitto päätti siirtää lajin MM-kilpailut Leppävirralta Kinnulaan. Syynä oli liiton ja Leppävirran Urheilijoiden välinen syvä epäluottamus.

Peli on kovaa. Kuten eräs vanhempi kollega on viisaasti todennut: mitä pienempi laji, sitä suuremmat riidat.

Marko Krapu